— Yksi asia vielä… Suokaa anteeksi, mutta parempi ajoissa puhua kuin perästäpäin riitaantua… Tehkää siellä mitä tahdotte, mutta Herra varjelkoon teitä uudistuksista, älkää villitkö talonpoikia ja mikä on kaikista tärkeintä, älkää puhaltako enempää tuhatta vuodessa…
— Anteeksi, en kuullut viimeistä lausetta, — sopersi Maslow.
— Älkää puhaltako enempää tuhatta vuodessa… Eihän tietysti, rakkaani, ilman sitä tulee aikaan, mutta määrä olkoon kaikella! Teidän edeltäjänne meni yli määrän ja yksistään villoissa pisti taskuunsa viiteen tuhanteen ja… ja me erosimme. Tietysti omalta kannaltaan hän oli oikeassa… ihminen etsii, missä olisi parasta, ja oma paita on aina lähinnä ruumista, mutta täytyy myöntää, että minulle se käy hankalanlaiseksi. No, te siis muistatte: tuhat käy päinsä… jaa, no olkoon menneeksi kaksi, mutta ei enempää!
— Te puhuttelette minua kuin varasta! — kivahti Maslow ja nousi pystyyn. — Anteeksi, tuommoiseen kohteluun en ole tottunut!
— Todellakin? Tehkää tahtonne. En uskalla pidättää…
Maslow sieppasi lakkinsa ja läksi.
— No, pappa, onko hoitaja otettu? — kysyi Bukinilta hänen tyttärensä.
— Ei… oli vähän sopimaton… tuota… rehellinen…
— Sehän onkin mainiota! Eihän muuta tarvitakaan!
— Ei toki! Herra suojelkoon ja varjelkoon rehellisistä ihmisistä… Jos ken on rehellinen, niin hän joko ei osaa asiaansa tai on onnenonkija, tuulenpieksäjä… pöllö! Herra varjelkoon… Rehellinen ei varasta, ei, mutta sen sijaan se voi pyyhkäistä kaikki yhdellä iskulla, että ei muuta kuin hori perästä… Ei, lapseni, Herra varjelkoon rehellisistä…