— Niinhän se on, — virkkoi Ivan Ivanitsh ja sytytti piippunsa.
— Kuinka paljon heitä vielä syntyykään maailmaan! — toisti Burkin.
Kymnasinopettaja astui vajasta ulos. Hän oli lyhyenläntä, lihavahko, aivan kaljupäinen, musta parta ulettui melkein vyötäisille. Hänen mukanaan seurasi kaksi koiraa.
— Oi, sinä ihana kuu! — lausui hän yläilmoihin katsahtaen.
Oli jo puoliyö. Oikealla näkyi koko kylä ja sen halki pitkä raitti aina viiden virstan päähän. Kaikki oli vaipunut hiljaiseen, syvään uneen. Ei liikettä, ei ääntä. Eipä olisi uskonut, että luonnossa voisi vallita niin syvä hiljaisuus. Kun kuutamoisena yönä näet leveän kylätien mökkeineen, heinärukoineen, nukkuvine pajuineen, niin valtaa hiljaisuus sielunkin ja tässä rauhassaan öisten varjojen suojassa, suojassa vaivoilta, murheilta ja huolilta se muuttuu helläksi, surunsuloiseksi, ja näyttää siltä kuin tähdetkin sitä hyväillen ja liikutettuina katselivat, kuin pahaa ei enää maan päällä olisikaan, vaan kaikki olisi onnellista. Vasemmalla kylän laidasta alkoi vainio, joka ulottui kauas, aina taivaanrantaan. Niin laaja kuin tämä kuutamon peittämä vainio olikin, ei siltä liikettä näkynyt, ei ääntä kuulunut.
— Niinhän se on — toisti Ivan Ivanitsh. — Mutta eikö se, että asumme kaupungin ummehtuneessa ilmassa ja ahdingossa, kirjottelemme tarpeettomia, pelaamme skruuvia — eikö sekin tavallaan ole koteloitumista? Entä se, että vetelehdimme koko ikämme tyhjäntoimittajain, riitapukarien, tyhmien, toimettomain naisten seurassa, puhumme ja kuuntelemme kaikenmoista roskaa — eikö sekin ole koteloitumista? Jos tahdotte, niin kerron teille sangen opettavan jutun?
— Jättäkäämme se toistaiseksi, sillä on jo aika käydä nukkumaan, — vastasi Burkin. — Mutta huomenna sitten!
Molemmat menivät vajaan ja heittäytyivät heinille pitkälleen. He olivat jo peittyneet heiniin ja vaipuneet puoliuneen, kun yhtäkkiä kuului kevyitä askelia… Joku kävi vajan läheisyydessä… kulki vähän matkaa ohi ja pysähtyi. Hetken kuluttua kuului taas askelia… Koirat alkoivat murista.
— Se on Mavra, joka siellä kulkee, sanoi Burkin.
Askeleet taukosivat.