LOMONEN. En ymmärrä! Mikä oikeus teillä on lahjottaa toisen omaisuutta?
PIIPPURINEN. Sallikaa minun itse tietää, onko minulla oikeus vai ei. Minä en, nuorimies, ole tottunut siihen, että minun kanssani keskustellaan tuohon tapaan ja niin poispäin. Niin, nuorimies, minä olen puolet vanhempi teitä ja pyydän puhumaan kanssani ilman kiihtymystä tai sentapaista.
LOMONEN. Ei, te pidätte minua vaan hölmönä ja teette minusta pilkkaa! Sanotte minun maata teidän omaksenne ja sitten vielä tahdotte, että olisin kylmäverinen ja puhuisin kanssanne ihmisten tavoin? Niin eivät hyvät naapurit käyttäydy, herra Piippurinen! Te ette ole naapuri, vaan väkivallan tekijä!
PIIPPURINEN. Mitä? Mitä te sanoitte?
NAIMA. Isä, lähetä heti miehet sinne hakaniitylle!
(Lomoselle).
PIIPPURINEN. Mitä te sanoitte, armollinen herra?
NAIMA. Härkähaka on meidän, enkä minä anna perään, en, en, en!
LOMONEN. Sen saamme nähdä! Minä näytän oikeudessa, että se on minun.
PIIPPURINEN. Oikeudessa? Haastakaa vaan oikeuteen, armollinen herra, ja niin pois päin! Haastakaa! Minä tunnen kyllä teidät, te odotatte vaan tilaisuutta päästäksenne vehkeilemään ja niin poispäin… Senkin juonittelija! Koko teidän sukunne on ollut riidanhaluinen! Koko!
LOMONEN. Pyydän, älkää loukatko minun sukuani! Leinosten suvussa ovat kaikki olleet rehellisiä, eikä ole ollut ketään, joka olisi joutunut oikeuteen tuhlaamisen tähden, niinkuin teidän setänne!