LOMONEN (Liikutettuna). Nähkääs, kunnioitettava neiti… Asia on se, että minä olen päättänyt pyytää teitä kuulemaan minua… Tietysti te hämmästytte jopa suututtekin, mutta minä… (erikseen). Kauhean kylmä!
NAIMA. Mikä asia se olisi? (Äänettömyys). No?
LOMONEN. Minä koetan puhua lyhyesti. Te tiedätte kunnioitettava neiti, että minulla jo kauan, aina lapsuudesta saakka, on ollut kunnia tuntea teidän perheenne. Minun täti-vainajani ja hänen miehensä, joilta minä, kuten suvainnette tietää, sain perinnöksi maatilan, käyttäytyivät aina syvällä kunnioituksella teidän isäänne ja äiti-vainajaanne kohtaan. Leinosten ja Pippuristen suvut elivät aina mitä ystävällisimmissä, saattaapa sanoa, sukulaissuhteissa. Sitä paitsi, kuten tiedätte, minun maani rajottuvat teidän maihinne. Jos suvaitsette muistella, niin minun Härkähakani ulottuu aivan teidän Koivistoonne saakka…
NAIMA. Anteeksi, että keskeytän. Te sanotte "minun Härkähakani"…
Tokkohan se haka kuuluu teille?
LOMONEN. Minulle juuri…
NAIMA. No, älkäähän nyt! Härkähaka on meidän, eikä teidän!
LOMONEN. Eipäs, minun, kunnioitettava neiti Piippurinen.
NAIMA. Se on minulle uutinen. Mitenkä se olisi teidän?
LOMONEN. Mitä… mitenkä? Minä puhun siitä Härkähaasta, joka kiilana pistää teidän Koiviston ja Palosuon väliin.
NAIMA. No, niin, niin… Se on meidän…