— Suokaa anteeksi, mitä tämä on? kysyi hän olkapäitään kohauttaen. Minä en ymmärrä tätä. Kaikesta päättäen te, rouva hyvä, olette osunut väärään paikkaan. Teidän anomuksenne ei kuulu lainkaan meille. Olkaa hyvä ja kääntykää sen viraston puoleen, jossa miehenne palvelee.
— Ei, teidän ylhäisyytenne! Viidessä paikassa olen jo ollut, eikä missään otettu anomusta vastaan, sanoi rouva Shtshukina. Olin jo aivan päästä pyörällä, mutta kaikeksi onneksi vävyni Boris Matveitsh — suokoon Jumala hänelle terveyttä — kehoitti minua tulemaan teidän ylhäisyytenne luo. "Kääntykää te, täti kulta, herra Kistunovin puoleen; hän on vaikutusvaltainen henkilö ja voi tehdä hyväksenne mitä vain…" Auttakaa nyt minua, teidän ylhäisyytenne!
— Hyvä rouva Shtshukina, me emme voi auttaa teitä… Koettakaahan toki itsekin käsittää: teidän miehenne, mikäli anomuksesta käy selville, palveli sotilaallis-lääketieteellisessä departementissa, mutta meidän laitoksemme on aivan yksityinen, kauppalaitos, pankki. Onhan asia siis selvä!
Kistunov kohautti vielä kerran olkapäitään ja kääntyi erään sotilaspukuisen vieraan puoleen, jolla oli poski turvoksissa.
— Teidän ylhäisyytenne, valitti rouva Shtshukina, kyllä minulla on lääkärintodistus, että mieheni on sairas! Tässä se on, olkaa hyvä ja katsokaa!
— Kyllä minä uskon, sanoi Kistunov ärtyisästi, mutta sanon vieläkin: teidän asianne ei kuulu meille. Tämähän on omituista, vieläpä naurettavaa! Eikö teidän miehenne todellakaan tiedä, minne teidän pitää kääntyä?
— Teidän ylhäisyytenne, hän ei tiedä juuri mistään. Tiuskaisee vain:
"Se ei kuulu sinulle! Korjaa luusi!" ja siinä kaikki… Mutta kenelle
se kuuluu sitten, jollei minulle? Minun niskassanihan tässä kaikki on!
Niin, minun juuri!
Kistunov kääntyi taas rouva Shtshukinan puoleen ja alkoi selittää tälle, mikä erotus on sotilaallis-lääketieteellisellä departementilla ja yksityispankilla. Rouva kuunteli tarkkaavasti, nyökäytti myöntymisen merkiksi päätään ja sanoi:
— Niin, niin, niin… Kyllä minä ymmärrän. Siinä tapauksessa, teidän ylhäisyytenne, käskekää maksamaan minulle edes viisitoista ruplaa! Minä suostun olemaan ottamatta kaikkea kerrallaan.
— Uh! huokasi Kistunov nakaten päätään taaksepäin. Eipä teidän päähänne näy paljoa mahtuvan! Mutta ettekö nyt käsitä, että on yhtä nurinkurista kääntyä tässä asiassa meidän puoleemme kuin jättää avioeroanomus esimerkiksi apteekkiin tai rahapajaan. Mitä se meille kuuluu, ettei teille ole maksettu kaikkea?