— Heitä sinne!…
— Ei… en heitä… Näin illan tullen kala syö hyvin… Tulipa tästä nyt koko komissiooni, Herra paratkoon! Veteen pitää mennä. Niin pitää! Jospa sinä sentään tietäisit, kuinka ikävää on riisuutua! Että pitääkin tuo englannitar tuossa oleman!… Hänen läsnäollessaan on niin ilkeätä riisuutua! Onhan hän sentään nainen!
Grjabov heitti hatun ja kaulavaatteen yltään.
— Miss… e-e-e… — hän kääntyi Albionin tyttären puoleen. — Miss "Tfais!" Je vous prie… Kuinka pitää minun sinulle sanoa, jotta sinä ymmärtäisit? Kuulkaa… tuonne! Menkää tuonne! Kuulitko?
Englannitar katsoi Grjaboviin ylenkatseellisesti ja päästi nenä-äänen.
— Mitä? Ettekö ymmärrä? Mene tuonne kun sinulle sanotaan! Minun pitää riisuutua! Mene tuonne! Tuonne!
Grjabov nyki missiä hihasta ja osoitti pensaita: mene tuonne pensaitten taa piiloon. Englannitar sanoi nopeasti pitkän englantilaisen lauseen liikuttaen energisesti kulmakarvojaan. Tilanomistajat hytkähtelivät ja hätkähtelivät tuskissaan.
— Ensi kerran eläissäni kuulen hänen äänensä… Eihän siinä ole hullumpi sointu… Mutta ei vain ymmärrä meitä! Mitä pitää minun hänelle tehdä.
— Heitä hiiteen, niin lähdemme kulauttamaan ryypyn sen asian päälle!
— Ei, ei… nyt syö hyvin… illalla… Mikä tässä auttoi? Onpa tämä koko komissiooni! Täytyy hänen nähtensä riisuutua…