— Mutta elämä kuuluu olevan siellä tavattoman kallista? kysyi hän muun muassa rouvaltaan.
— Mitenkä sanoisin? Minusta on tuota kalleutta liiaksi suurenneltu, ukkoseni. Ei paholainen ole niin kauhea kuin luullaan. Minulla, esimerkiksi, oli Julia Petrovnan kanssa mukava sievoinen huone, josta maksoimme kaksikymmentä ruplaa vuorokaudessa. Kaikki, rakas mieheni, riippuu siitä, osaako elää. Tietysti, jos tekee huvimatkoja vuoristoon… esimerkiksi Ai-Petrille… vuokraa hevosen, oppaan — silloin tietysti tulee kalliiksi. Hirveän kalliiksi! Mutta, rakas Vasilij, millaisia vuoria siellä on! Kuvittele mielessäsi oikein korkeita, korkeita vuoria, tuhat kertaa kirkkoa korkeampia… Siellä ylhäällä on sumua, sumua, sumua… Alhaalla hirvittävän suuria kallionlohkareita… Ja pinjoja… Ah, sitä kaikkea ei saata edes ajatellakaan!
— Tuota noin… sinun lähdettyäsi minä luin jostakin lehdestä sikäläisistä tataarilaisista oppaista… Sellaisia iljettävyyksiä! Mitä ihmisiä ne ovat nuo oppaat oikeastaan?
Natalja Mihailovna näytti ylenkatseelliselta ja keikahdutti päätään.
— Tavallisia tataareja, ei sen kummempia… sanoi hän. Näinhän minä heitä kauempaa, vilahdukselta… Minulle kyllä osoitettiin heitä, mutta en kiinnittänyt enempää huomiota heihin… Tunsin aina vastenmielisyyttä kaikkia noita tsherkessejä, kreikkalaisia… ja maureja kohtaan!
— Kuuluvat olevan hirveitä Don Juaneja.
— Ehkä. Onhan niitä sellaisia inhoittavia naisia, jotka…
Natalja Mihailovna hypähti yhtäkkiä pystyyn, ikäänkuin hän olisi muistanut jotakin kauheata, katsoi puolisen minuuttia säikähtynein silmin mieheensä ja sanoi korostaen joka sanaa:
— Rakas Vasilij, minä kerron sinulle, kuinka epäsiveellisiä naisia on olemassa! Niin tavattoman epäsiveellisiä! Eikä ainoastaan yksinkertaisia naisia, vaan keskisäätyisiäkin, vieläpä ylhäisiä, noita pöyhkeitä bon ton-naisia! [Bon ton = hieno käytös, seurustelutapa] Se oli niin kauheata, etten ollut silmiäni uskoa! En ikinä voi sitä unohtaa! Kuinka saattaa unohtaa itsensä siinä määrin, että… Ah, Vasilij, minä en voi kertoa! Esimerkiksi minun matkatoverini Julia Petrovna… Niin kunnon mies kuin hänellä on, kaksi lasta… kuuluu ylhäiseen säätyyn, on aina niin hurskas olevinaan ja — yht'äkkiä… ajatteleppas… Mutta rakas ukkoseni, tämä on tietysti entre nous [meidän kesken]… Lupaatko kunniasanasi, ettet kenellekään sano?
— No mitä sinä ajatteletkaan! Tietysti!