Nouseva aurinko katsoi yrmeästi piirikuntakaupunkia, kukot olivat vasta äsken laulamasta laanneet, mutta olipa kuin olikin setä Rilkinin kapakkaan ennättänyt jo vieraita tulla. Heitä oli kolme: räätäli Merkulov, valtiokassan lähetti Smehunov ja poliisi Shratva. Kaikki kolme olivat hutikassa.

— Älä puhu! Älä puhu! hoki Merkulov pitäen kiinni poliisin takin napista. Kyllä siviilivirkamies, jos otamme jonkun korkeampiarvoisen, räätälin kannalta katsoen aina voitokkaasti pyyhkäisee nenän kenraalilta. Otetaanpa nyt vaikka kamariherra… Mikä hän oikeastaan on? Minkä arvoinen? Mutta laskeppas vaan neljä arssinaa parasta verkaa Prundel ja poikain tehtaasta, napit, kultainen kaulus, valkoiset housut kultaraitoineen, kullalla kirjailtu rinta ja hohtavat kauluksen käänteet ja hihansuut ja taskulämsät!… Kun tätä nykyä ompelee herroille hovimestareille, tallimestareille, seremoniamestarille ja muulle ministeristölle, niin mitä luulet sen olevan?… Muistanpa, kun kerran ompelimme hovimestari kreivi Andrei Semjonitsh Wonljarevskille. Se oli sitten sellainen univormu, että pois tieltä! Kun sen otti käsiinsä, niin kyllä tunsi, kuinka veri suonissa sätkähteli! Ei ole nykyjään hyvä vaivata oikeata herrasväkeä, kun se ompeluttaa pukuja. Mitan kun otat, niin ompele, äläkä yritäkään käydä koettelemassa ja fasoneeraamassa. Jos olet visu räätäli, niin ompele mitan mukaan. Kellotapulista pitää suoraan saappaihin hypätä — sillä lailla juuri! Muistanpa, veliseni, aivan lähellä meitä oli santarmilaitos… Isäntämme Osip Jaklitsh valitsi usein santarmien joukosta ruumiiltaan sopivan miehen puvun koettelemista varten. No niin, siksipä veliseni, valitsimme kreivinkin univormua varten sopivan santarmin. Mies kutsuttiin… Pueppas yllesi, tolvana, ja tunnustele!… Mikä ilo! Hän puki univormun ylleen, vilkaisi rintaansa — entä sitten! Kalpeni, tiedätkö, alkoi vapista ja meni tainnoksiin…

— Entä oletteko ommellut poliisipäällikölle? uteli Smehunov.

— Mokomallekin harakalle! Pietarissa on noita poliisipäälliköitä kuin rakkeja ikään! Täällä heille hattua nostetaan, mutta siellä — "pois tieltä, mitäs siinä tunkeilet!" Me ompelimme sotaherroille ja neljän ylimmän arvoluokan henkilöille. Näilläkin on suuri ero… Jos sinä, esimerkiksi, kuuluisit viidenteen arvoluokkaan, niin et sinä vielä mitään ole. Tule viikon perästä, niin kaikki on valmiina — eihän sellaisessa puvussa ole muuta kuin kaulus ja hihansuut… Mutta sanoppas kun tulee joku neljännen, kolmannen ja joskus toisenkin arvoluokan henkilö, niin kyllä silloin saat isännältä vasten hampaita ja ala laputtaa santarmilaitokseen… Kerran me, veliseni, ompelimme Persian konsulille. Puolitoista tuhatta kultarinkeliä ompelimme hänen takkinsa rintamustaan ja selkäpuolelle. Luulimme, että tuo ei maksa… Mutta äläppäs, maksoi kuin maksoikin… Pietarissa on jalosukuisia tataarejakin.

Kauan kertoi Merkulov. Kellon käydessä yhdeksää hän muistojen vaikutuksesta alkoi itkeä ja valittaa katkerasti kohtaloaan, joka oli viskannut hänet pahanpäiväiseen maaseutukaupunkiin, joka oli täynnä kauppiaita ja porvareja. Poliisi oli vienyt jo kaksi henkilöä poliisikamariin, lähetti käynyt pari kertaa postissa ja valtiokassassa ja tullut takaisin, mutta Merkulov yhä vain valitteli. Puolenpäivän tienoissa hän seisoi kirkonpalvelijan edessä, takoi nyrkillä rintaansa ja päivitteli:

— En minä halua moukille ommella! Pietarissa minä omin käsin ompelin paroni Shputselille ja sotaherroille! Mene pois minun luotani, sinä pitkätakkinen, jotten sinua näkisi! Mene pois!

— Kovinpa korkeat ajatukset teillä on itsestänne, Trifon Panteleitsh, vakuutti kirkonpalvelija räätälille. Vaikka olettekin taiteilija alallanne, niin ei pidä kuitenkaan unohtaa Jumalaa ja uskontoa. Aarius ylvästeli teidän tavallanne, mutta kuolikin häpeällisesti. Oh, kuolettepa tekin!

— Niin kuolenkin! Mutta ennemmin kuolen kuin ompelen mekkojanne!

— Onko minun pannahinen ukkoni täällä? kuului yhtäkkiä oven takaa naisen ääni ja kapakkaan astui Merkulovin vaimo, Aksinja, iäkäs, pystymahainen eukko, hihat ylös käärittyinä. Missä se pakana on? hän katseli vihaisesti kapakassa olijoita. Mene kotiin siitä, senkin vietävä, siellä muuan upseeri kysyy sinua!

— Mikä upseeri? ihmetteli Merkulov.