"Satakaksikymmentäviisi!" huudahti Bach katsahtaen voiton varmasti kilpailijoihinsa.
"Hyvä, minä suostun!" huusi Cési. "Suostun! Kuulettehan, minäkin suostun!"
"En välitä lisäyksestänne", sanoi Ilka Bachille. "Ottakaa viisituhattanne takaisin. Tyydyn sataankahteenkymmeneen… Mutta, hyvät herrat, ette kaikki… Vain yksi joukostanne… Mutta kuka?"
"Minä", sanoi rakuuna. "Minä ensimäisenä ilmoitin suostuvani…"
"Sehän ei mitään merkitse!" väittivät toiset. "Ensimäinen tahi toinen, yhdentekevää!"
"Se ei asiaa ratkaise", sanoi Ilka. "Miten teemme, hyvät herrat? Pidän yhtä paljon jokaisesta teistä… Kaikki te olette rakastettavia ja ystävällisiä… Kaikki te rakastatte minua yhtä suuresti… Miten teemme?"
"Heittäkää arpaa!" ehdotti eräs nuori mies, joka ei ollut ottanut osaa kauppaan, ja loi kateellisia silmäyksiä ostajiin.
"Hyvä, arpa ratkaiskoon", sanoi Ilka. "Suostutteko siihen?"
"Suostumme!" sanoivat kaikki, paitsi rakuunaa, joka istui ikkunalaudalla ja armottomasti pureskeli paksua alahuultaan.
"Siis, hyvät herrat, kirjoittakaamme liput… Joka saa minun nimelläni varustetun lipun, saa minut itsenikin. Isä Zwiebusch, kirjoita liput."