"Ha-ha… Hurraa! Paroonitar von Sayniz, arvonsa menettäneen petkuttajan puoliso!" huusi joku. Kuului sihinää…
Kolmas ja neljäs korkki osuivat molemmat yhtaikaa Ilkan kasvoihin.
Loukattuna ja häväistynä, ollen vähällä pyörtyä, Ilka katsahti
kreivittäreen, ja hänestä näytti siltä, kuin kreivitär olisi nauranut…
Ilkan silmissä pimeni.
Hänen päätään huimasi, ja hän tunsi jalkojensa pettävän.
"Arthur!" kirkaisi hän.
Kukaan ei vastannut hänen huutoonsa. Arvonsa menettänyt parooni oli kaukana. Hän makasi päihtyneenä pensaan juurella lähellä Blaucherin taloa ja uneksi miljoonistaan…
Kreivitär, jota häväistyn nuoren naisen hämärtynyt katse ei tuntenut, tuli Ilkan luo, kiersi kätensä hänen ympärilleen ja vei hänet pois joukon keskeltä.
"Päästäkää minut! Minä tahdon tappaa hänet!" huusi Ilka ja meni tainnoksiin.
Havahtuessaan hän oli pienessä huoneessa, jonka seinät olivat verhotut vadelmanpunaisella sametilla. Hän makasi sohvalla. Hänen vieressään istui tyttö, jolla oli pieni pullo kädessään…
"Missä olemme?" kysyi Ilka.
"Klubissa, rouva", vastasi tyttö.