Pian hän matkusti pois. Kun hän istuutui yksinkertaisiin ajoneuvoihinsa ja ryki, niin jo hänen pitkästä laihasta selästään saattoi nähdä, ettei hän enää muistanut Osipia, ei kylänvanhinta, ei shukovolaisten verovelkoja, vaan ajatteli omia asioitaan. Hän ei ehtinyt ajaa virstaakaan, kun Antip Sedelnikov jo vei Tshikildejevin tuvasta teekeittiön, hänen jäljessään kulki muori huutaen vinkuvalla äänellä, rintaansa jännittäen:

— En anna. Enkä anna sinulle, kirottu mies!

Antip kulki nopeasti, pitkin askelin ja kyyryselkäinen raivostunut muori ajoi häntä takaa ollen vähällä langeta. Hänen huivinsa oli valunut harteille, harmaan vihertävät hiukset liehuivat tuulessa. Äkkiä hän pysähtyi ja alkoi, kuin todellinen kapinoitsija ainakin, lyödä nyrkeillään rintaansa ja huusi vielä kovemmin, laulavalla äänellä ja melkein itkien:

— Kristikansa, kaikki jotka Jumalaan uskotte! Voi, vääryyttä tekevät!
Hyvät ystävät, minua ahdistetaan. Voi, voi, kultaseni, tulkaa apuun!

— Muori hoi, sanoi ankarasti kylänvanhin. Pysyhän järjissäsi!

Teekeittiöttä tuli Tshikildejevin tuvassa lopullisen ikävä. Sen kadottamisessa oli jotain alentavan loukkaavaa, aivan kuin olisi äkkiä riistetty tuvan kunnia. Ennemmin olisi kylänvanhin saanut viedä pöydän, kaikki penkit, kaikki astiat, näin tyhjältä ei sittenkään olisi näyttänyt. Muori huusi, Maria itki ja tytöt nähdessään hänen itkevän tekivät samoin. Vaari istui tuntien itsensä syylliseksi nurkassa allapäin ja oli vaiti. Nikolaikin oli vaiti. Muori rakasti ja sääli häntä, mutta nyt hän unohti säälin, syöksyi sättien ja soimaten hänen kimppuunsa ja heristi hänelle nyrkkiä aivan hänen kasvojensa edessä. Hän huusi, että Nikolai oli kaikkeen syypää. Miksi oli hän lähettänyt niin vähän apua, vaikka itse oli kirjeissään kehunut ansainneensa "Slaavilaisessa Basarissa" 50 ruplaa kuussa? Miksi hän oli tullut tänne ja lisäksi perheineen? Jos hän kuolee, niin millä rahoilla hänet haudataan? Oli sääli katsella Nikolaita, Olgaa ja Sashaa.

Ukko voihkasi, otti lakkinsa ja meni kylänvanhimman luo. Ilta jo pimeni. Antip Sedelnikov sulatteli jotain uunin luona pullistellen poskiaan. Huoneessa tuntui olevan häkää. Hänen lapsensa, jotka olivat laihoja, pesemättömiä ja yhtä huononnäköisiä kuin Tshikildejevinkin perheen lapset, hyörivät lattialla. Ruma kesakkoinen, isovatsainen vaimo keri silkkiä. Perhe oli onneton ja rutiköyhä, vain Antip näytti reippaalta ja kauniilta. Penkillä oli vierekkäin viisi teekeittiötä. Vaari teki ristinmerkin Battenbergin kuvan edessä ja sanoi:

— Antip, armahda Jumalan tähden ja anna teekeittiö takaisin!
Kristuksen tähden!

— Anna kolme ruplaa, niin saat.

— En voi.