Hän kuuli, kuinka Jagitsh soitti puhelinta.
— Olkaa hyvä ja yhdistäkää Vasiljevskij-kasarmeihin! — hän sanoi; ja hetken kuluttua: — Onko Vasiljevskij-kasarmissa? Pyydän, kutsukaa tohtori Salimovitsh telefoniin. — Ja vielä hetken kuluttua: — Kuka se on? Sinäkö, Volodja? Se on hauskaa! Pyydähän, veli hyvä, isäsi heti käymään meillä, sillä vaimoni on eilisen jälkeen kovin — ravistunut. Eikö kotona, sanot? Hm!… Mainiota… Kiitoksia vaan sitten… Hyvästi!
Kolmannen kerran astui Jagitsh makuuhuoneeseen, kumartui vaimonsa yli, siunasi hänet tehden ristinmerkin, antoi hänen suudella kättään — hän oli nimittäin tottunut siihen, että naiset, jotka rakastivat häntä, suutelivat häntä kädelle — ja sanottuaan palaavansa päivälliseksi hän poistui huoneesta.
Kahdentoista tienoissa ilmoitti palvelijatar Vladimir Mihailitshin saapuneen.
Väsymyksestä ja päänkivistyksestä horjuen puki Sofia Lvovna ylleen uuden, kauniin, sinipunervan, turkisreunuksisen aamunuttunsa ja suki hätäisesti hiuksensa. Hän tunsi sydämessään sanomatonta hellyyttä ja vapisi ilosta, kun tiesi näkevänsä hänet, ja siitä pelosta, että rakastettu menisi matkoihinsa.
Pikku Volodja tuli tervehtimään yllään hännystakki ja valkoinen kaulahuivi, kuten yleinen tapa vaati. Kun Sofia Lvovna astui vierashuoneeseen, suuteli Volodja tämän kättä ja valitti avosydämisesti hänen sairauttaan.
He istuutuivat, ja vieras kehui rouvan aamunuttua.
— Eilinen kohtaus Oljan kanssa vaikutti minuun niin kiihottavasti — sanoi Sofia Lvovna. — Ensin tuntui niin kiusalliselta, mutta nyt kadehdin häntä. Hän on kuin järkähtämätön kallio, jota ei saa liikahtamaan paikaltaan. Mutta eiköhän hän sentään olisi voinut valita mitään muuta keinoa? Tokkohan sentään täytyy haudata itseään elävältä voidakseen ratkaista elämän arvoitusta? Sehän on kuolemaa eikä elämää.
Muistellessaan Oljaa nousi pikku Volodjan kasvoille myötätuntoinen ilme.
— Te, Volodja, olette viisas mies, — sanoi Sofia Lvovna. — Neuvokaa, miten voisin menetellä samoinkuin Olja. En ole uskovainen enkä tahtoisi mennä luostariin, mutta voisinhan tehdä jotakin saman arvoista. Elämäni on raskasta, — jatkoi hän hetken vaiettuaan. — Neuvokaa nyt… Sanokaa minulle jotakin vakuuttavaa. Sanokaa edes yksi sana.