Kolmea seikkaa Ariadna pelkäsi: kuukauden kolmattatoista päivää, ilkeitä silmiä ja pahoja unia. Vapaasta rakkaudesta ja vapaudesta yleensä hän jutteli kuin vanha, jumalinen nainen, ja väitti, että Boleslav Markevitsh on Turgenjevia etevämpi. Mutta hän oli kavala ja teräväkielinen kuin paholainen ja osasi käyttäytyä seuroissa kuin sivistynyt ja edistystä harrastava henkilö ikään.
Ariadna saattoi ilon hetkellä loukata palvelijaa tai tappaa hyönteisen; hän piti härkätaisteluista, luki mielellään murhista ja suuttui, jos joku syytetty vapautettiin.
Elämämme kävi hyvin kalliiksi. Isä parka lähetti minulle eläkkeensä, kaikki pikku tulonsa, lainasi minulle, mistä vain sai irti, ja kun hän kerran vastasi "non habeo", lähetin hänelle epätoivoisen sähkösanoman, jossa pyysin häntä panttaamaan maatilan. Hiukan myöhemmin pyysin häntä hankkimaan jostakin rahoja toista kiinnitystä vastaan. Hän täytti vähääkään vastustelematta molemmat pyyntöni ja lähetti minulle kaikki rahat viimeiseen kopekkaan asti.
Mutta Ariadna halveksi elämän käytännöllistä puolta, hän välitti viis kaikesta tästä, ja tuhlatessani tuhansia frangeja hänen mielettömiä toiveitaan tyydyttääkseni ja valittaessani kuin vanha puu, lauleli hän iloisin mielin: "Addio bella Napoli".
Kylmenin vähitellen häntä kohtaan ja rupesin häpeämään suhdettamme. En pidä raskaudesta enkä synnytyksestä, mutta nyt haaveksin toisinaan lasta, joka ainakin muodollisesti olisi voinut muuttaa elämäämme.
Jotten olisi perinpohjin kyllästynyt elämääni, rupesin käymään museoissa ja taidekokoelmissa, aloin lukea kirjasia, söin vähän ja lopetin juomisen. Pitkin päivää uuvutin siten itseäni, ja elämäni tuntui jonkunverran kevyemmältä.
Mutta Ariadna kyllästyi minuun myöskin. Sattumalta kuuluivat ne ihmiset keskisäätyyn, joiden parissa hänellä oli ollut hyvä menestys; lähettiläitä ja salonkeja ei ollut enää; rahoja oli niukanlaisesti ja se tuskastutti, vieläpä itkettikin häntä. Vihdoin hän sanoi, ettei hänellä olisi mitään Venäjänmatkaa vastaan.
Ja niin me lähdimme matkalle. Viime kuukausina ennen lähtöä oli hän kirjoitellut ahkerasti veljelleen; hänellä oli nähtävästi salaiset aikomuksensa, mutta mitkä… Jumala ties. Olin jo aikoja sitten väsynyt onkimaan hänen viekkaita ajatuksiaan.
Mutta me emme lähteneet maalle, vaan olemme nyt matkalla Jaltaan ja sieltä Kaukasiaan. Hän ei viihdy nykyään enää muualla kuin kylpypaikoissa, mutta tietäisittepä vain, miten minä vihaan näitä kylpypaikkoja, miten ilma niissä on ummehtunut ja miten minua kaikki hävettää niissä. Olisinpa nyt kotonani maalla, jossa saisin tehdä työtä otsani hiessä voidakseni siten sovittaa erehdykseni! Nyt tunnen itsessäni piilevän rajattoman voiman ja minusta näyttää siltä, että panemalla nämä voimat liikkeelle voin lunastaa maatilan viidessä vuodessa veloista vapaaksi.
Mutta asia on sekava. Me emme ole enää ulkomailla, vaan Venäjällä ja on ajateltava laillista avioliittoa. Viehätys on tietysti jo kadonnut, entisestä rakkaudesta ei ole enää hituistakaan jälellä. Mutta olkootpa asiat miten tahansa, niin on velvollisuuteni naida hänet.