Kellon yhtätoista käydessä hän nousi vuoteeltaan. Kammatessaan tukkaansa kuvastimen edessä ja katsellessaan rumia, yövalvonnasta kalpeita kasvojaan hän ajatteli:
"Aivan oikein… Ilettävä otus".
Kun hänen äitinsä näki hänet ja kauhistui sitä, ettei poika ollut tutkinnossa, virkkoi tämä:
— Nukuin liian kauan… mutta älkää surko, näytän lääkärintodistuksen.
Rouva Shumihin ja Njuta heräsivät kellon yhtä käydessä. Volodja kuuli, kuinka rouva Shumihin avasi ikkunan niin että helähti, ja kuinka Njuta heleästi nauraen vastasi rouvan karkeaäänisiin kysymyksiin. Volodja näki, kuinka ovi aukeni ja miten vierashuoneesta samosi aamiaiselle jono sukulaisia ja armoleivän syöjiä — niiden joukossa hänen äitinsäkin —, kuinka Njutan pestyt ja hymyilevät kasvot siellä vilahtivat ja niitten vieressä äsken saapuneen arkkitehdin mustat kulmakarvat ja parta.
Njutan yllä oli vähävenäläinen kansallispuku, joka ei sopinut ensinkään hänelle, sillä se teki hänet niin kömpelön näköiseksi. Arkkitehti lasketteli kuivia, typeriä sukkeluuksiaan. Kotleteissa oli Volodjan mielestä liiaksi sipulia. Hän arveli Njutan tahallaan äänekkäästi nauraa hohottavan ja silmäilevän häneen huomauttaakseen hänelle siten, ettei öisen tapahtuman muistaminen lainkaan tuntunut kiusalliselta ja että hän tuskin huomasi "ilettävän otuksen" läsnäoloa.
Neljän tienoissa Volodja ajoi äitinsä kanssa asemalle. Likaiset muistot, uneton yö, kohta tapahtuva erottaminen kimnaasista, omantunnonvaiva — kaikki tämä herätti nuorukaisessa kiusallista, synkkää vihaa. Hän katseli äitinsä laihoja kasvoja, pientä nenää, pitkää, Njutan lahjoittamaa sadetakkia ja mutisi:
— Miksi te käytätte ihojauhoa? Se ei sovi ensinkään teidän ikäisellenne ihmiselle! Te tekeydytte kauniiksi, ette maksa pelihäviöitänne, poltatte toisen tupakkaa… Se on vastenmielistä! Minä en rakasta teitä… en rakasta!
Volodja loukkasi äitiään, joka katsoi pienillä silmillään pelästyneesti ympärilleen, löi käsiään yhteen ja kuiskasi kauhistuneena:
— Mitä sinä, hyvä ystäväni?!… Herranen aika, kyytimies kuulee! Ole nyt hiljaa, jottei kyytimies kuulisi! Hän saattaa kuulla kaikki!