Ulkona hän oli jo ollut; toverien luo ei ilennyt lähteä. Taas muistui hänen mieleensä ne kaksi englantilaista tyttöstä… Hän kulki muutaman kerran "yhteisen" huoneen nurkasta toiseen ja meni sitten Augustin Mihailovitshin huoneeseen. Siellä tuoksui väkevästi eetterille ja glyseriinisaippualle. Pöydällä, ikkunalla ja vieläpä tuoleilla oli paljon pulloja ja laseja erivärisine nesteineen. Volodja otti sanomalehden pöydältä, avasi sen ja luki otsikosta nimen "Figaro"… Sanomalehdestä nousi väkevä, suloinen tuoksu. Sitten hän otti pöydältä revolverin…
— Rauhoittukaa, älkää välittäkö siitä sen enempää! — lohdutti musiikinopettajatar viereisessä huoneessa äitiä. — Hän on vielä niin nuori! Hänen iässään eivät nuorukaiset tiedä vielä sopivaisuuksien rajoista mitään. Siihen pitää tottua.
— Ei, Eugenia Andrejevna: hän on liian turmeltunut! — sanoi äiti pitkäveteisesti. — Hän on isätön ja minä olen heikko enkä mahda sille mitään. Olen niin onneton!
Volodja pani revolverin piipun suuhunsa, hypisteli sormillaan jotakin liipasimen tapaista ja painoi… Sitten hypisteli hän taas jotakin ulkonevaa ja painoi vielä kerran. Otettuaan revolverin piipun suustaan pyyhki hän sitä sinellinsä liepeeseen ja tutki lukkoa; hän ei ollut vielä kertaakaan eläissään pidellyt asetta…
— Tämä on kaiketi nostettava… — arveli hän. — Niin, siltä se näyttää…
Augustin Mihailovitsh astui "yhteiseen" ja alkoi nauraen kertoa jostakin. Volodja pani taas revolverin piipun suuhunsa, puri sitä ja painoi jotakin paikkaa sormellaan. Laukaus kajahti… Jokin löi kauhean lujasti hänen takaraivoonsa ja hän kaatui pöydälle pullojen sekaan. Sitten hän näki, kuinka isävainaja, päässään silinterihattu ja käsivarressa leveä, musta surunauha, jonka tämä oli kiinnittänyt siihen erään Mentonassa kuolleen naisen muistoksi, tarttui yht'äkkiä häneen molemmin käsin ja he syöksyivät kumpikin mustaan, syvään rotkoon.
Sitten meni kaikki sekaisin ja katosi…
Taudinpuuska.
I.
Lääketieteen ylioppilas, medisiinari Maier ja Moskovan taidekoulun oppilas Rybnikov tulivat kerran iltasella ystävänsä, juristi Vasiljevin luo ja kehottivat tätä lähtemään heidän kanssaan S:n kadulle. Vasiljev esteli pitkän aikaa, mutta puki vihdoin ylleen ja lähti heidän mukanaan.