— Olkaa te lyömättä naisia! Minä en salli sitä, piru vieköön!
Mokomia lurjuksia!
Medisiinari ilmestyi ovelle. Hän katseli ympärilleen ja huomattuaan
Vasiljevin hän sanoi levottomasti:
— Sinä täällä? Kuulehan, sen Jegorin kanssa ei voi sitten mennä kerrassaan minnekään! Se sitten on sellainen mies! Skandaalin teki! Kuuletko? Jegor! — huusi hän ovelle päin, — Jegor!
— Minä en salli, että naisia lyödään! — kuului ylhäältä taiteilijan pisteliäs ääni.
Joku suuri, raskas esine lensi alas portaita. Se oli taiteilija, joka sieltä vieri kolisten. Hänet oli nähtävästi viskattu ulos.
Hän nousi maasta, pudisti hattunsa puhtaaksi ja uhkasi nyrkillä ylöspäin huutaen vihaisena ja kiukkuisena:
— Roistot! Nylkyrit! Verenimijät! Minä en anna teidän lyödä heikkoa, humalaista naista! Äh, te…
— Jegor!… Kuule, Jegor… — alkoi medisiinari pyydellä. —
Minä annan sinulle kunniasanani, etten lähde enää toiste kanssasi!
Kunniasanani!
Taiteilija rauhoittui vähitellen ja toverit lähtivät kotiin.
— "Mua näille suruisille rannoille johtaapi tuntematon voima…" —