Nytkin hän niin teki, eikä ottanut huomioonsa, mitä sakaristossa tapahtui.
Huomen virsi oli loppumaisillaan ja nuori pappi menemäisillään alttarille.
Unilukkari otti kaapista messu-paidan ja tahtoi pukea sitä papin ylle.
Mutta pappi sanoi, ettei hän ota sitä pukua päällensä.
"Mutta onhan nyt rippi ja Herran ehtoollinen," muistutti unilukkari, "ja teidän, herra pastori, on vieminen muassanne kalkki Herran pöydälle."
"Kalkin minä kyllä vien," vastasi herra pastori, "mutta kasukkaa en minä kanna selässäni."
"Kalkki ja kasukka kuuluvat yhteen, sen verran kuin minä eläessäni olen nähnyt kirkonmenoa."
Vanha provasti, joka saarnaansa mietti ja raamattua luki, katsahti ylös klasi-silmäinsä päällitse ja näki kiistan nuoren papin ja unilukkarin välillä.
"Mikä on?" kysyi hän.
"Herra pastori ei ota kasukkaa päällensä, vaikka on rippi-pyhä," ilmoitti unilukkari.
Nuoren pastorin nimi oli Samuel Santalainen, vaikka hän oli papillista sukua ja hänellä vanhempi sukunimi. Mutta hän oli heittänyt pois sukunimensä ja ottanut tuon kansallisen uudemman nimen.