"Kuuleppa veli Santalainen," lausui provasti hiljaisesti, "onko sinulla todellakin aikomus kantaa kalkkia alttarille tuossa puvussa?"
"On. Sillä minä ja kaikki me, jotka papeiksi vihittiin, olemme tehneet lupauksen, ettemme kantaisi selässämme noita siloja."
"Vihittiinkö te papeiksi tuossa mustassa nutussa ja vannoitteko te papin valannekin siinä?"
"Emme tosin, mutta se oli ensimäinen ja viimeinen kerta kuin me kasukkaan olimme puetut."
"Ja ensimmäinen ja viimeinen kerta, kuin te aivoitte olla pappeina, niinkö?"
"Pappina käy oleminen ilman kasukkaa ja messu-paitaakin."
"Viimeinen värsy huomen virrestä alkaa kohta", huomautti unilukkari.
"Siis ei ole aikaa viivyttelemiseen." virkkoi provasti. "Niin kauvan kuin minä olen tämän seurakunnan paimen, ei rippi-messua täällä pidetä muussa puvussa kuin siinä, jossa seurakunta on tottunut näkemään pappinsa semmoisissa juhlatiloissa. Antakaa sentähden messuvaate tänne!" sanoi provasti unilukkarille. Ja provasti puki nopeasti päällensä messupaidan ja kasukan. Ja samassa kuin huomen virren viimeistä värsyä aljettiin, aukeni sakariston ovi ja provasti astui itse kirkkoon kalkki kädessä ja kävi alttarin eteen.
"Paavi," mutisi herra pastori Samuel Santalainen.
"Lutherus," mutisi unilukkari.