Kun huomen virsi oli loppuun veisattu, kääntyi provasti seurakuntaa kohden ja luki synnintunnustuksen.
Outo ei olisi hänen äänestänsä kuullut, että hänen mielensä oli hetkeä ennen ollut tuskistuneena. Eikä hän itsekään sitä asiaa ajatellut, niin kiintyneenä oli hän virkansa toimitukseen.
Ja kun lukkari, synnin tunnustuksen päätettyä, oli veisannut "Herra armahda" j.n.e. messusi provasti kauniilla ja sujuvalla äänellä:
"Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, maassa rauha, ihmisille hyvä tahto."
Mutta kun sitte evankeliumi-virttä veisattiin, muistui provastin mieleen nuoren papin uppiniskaisuus ja hänen mielensä synkistyi uudestansa.
"He ovat painavia miehiä itse mielestänsä, nuot uudet teologit," ajatteli hän itseksensä; "saa nähdä, mitä tyhmyyksiä hän vielä hankkii matkaan. He ajattelevat kaikkea muuta kuin seurakunnan puhdasta oppia. Heidän mielessänsä kuvastaa Hades ja Hylä ja Demiurgit, mutta heidän aivoissansa vallitsee Kaos. Vaan sitä eivät he huomaa. Ja Kaos ei heidän päässänsä olisikaan, jos he sen huomaisivat."
"Hänelle ei ole kelvannut vanha kunniallinen sukunimi", jatkoi provasti keskustelua itsensä kanssa; "se ei muka ollut tarpeeksi kansallinen. Ja nyt ei hänelle kelpaa papillinen puku papillisissa toimissa. Se ei myöskään ole kansallinen. Entäs papin virka? Se nyt ei ensinkään ole kansallinen. Sehän on tuotu tänne lähinnä Ruotsista, tuolta vihatusta Ruotsista. Sentähden pois se vanha pappeus vanhoine pukuinensa. Uusi oppi, uudet jumalat, uudet puvut. Ehkä näemme heidän vielä messuavan Kullervon kunniaksi punaisissa lahkeissa."
Sillä aikaa kun vanha provasti lasketteli näitä syntisiä ajatuksia alttarin edessä, seurakunnan veisatessa evankeliumi virttä, toimiskeli herra pastori Samuel Santalainen yksin sakaristossa. Sillä unilukkari oli mennyt lukkarin kanssa kolehtia kantamaan.
Vanha provasti oli niin paljon taipunut uuden ajan mielipiteiden mukaan, että hän oli siirtänyt kolehtilla käymisen evankeliumi virren ajaksi. Sillä hän ei kärsinyt sitä häirintöä mikä tästä käynnistä saarnan aikana tavalliseen syntyi.
Eikä hänen saarnansa aikana ollut juuri hyvä torkkuakaan. Sillä koska hän ei milloinkaan katsonut "karttaan", kulki hänen silmänsä koko ajan, hänen pauhatessaan, pitkin seurakuntaa. Eikä kellään ollut halua ummistaa silmiänsä. Ja jos joskus niin tapahtuikin, seisahtui provastin silmät kohta torkkujaan, eikä poikennut siitä muualle, ennenkuin tuo syntinen oli täydelleen herännyt. Tavallisesti koroitti provasti ääntänsäkin, niin että se vielä enemmän vaikutti.