Niin, nuori pappi oli yksin jäänyt sakaristoon. Sillä kirkkoväärttikin oli jo kantanut viini pullot rippiä varten alttarille.
Hän näki kasan kuulutuksia pöydällä ja niistä yhden ruotsinkielisen, jonka paikkakunnan tuomari oli lähettänyt.
"Ahha! Täällä ollaan vielä svesejä", lausui hän, ja voiton hymy ilmestyi hänen huulillensa. "Se on hyvä. Saanpama kohta näyttää, että minä olen toista laatua."
Siuron emäntä ja Mari olivat tulleet yhdessä kirkkoon. Marin aikomus oli istua oven puolella, jossa oli tyhjiä penkkejä, mutta emäntä vaatei häntä ylemmäksi kuorin puolelle, jossa rusthollarit ja isojen talojen isännät ja emännät tavallisesti istuivat.
Penkki-jakoa ei Onkiveden kirkossa ollut; mutta ylhäisemmät tunsivat täällä niinkuin tavallisesti muuallakin arvonsa — ja kiipesivät ylemmä. Ainoastaan kaksi ensimmäistä penkkiä lähinnä kuoria oli säästetty herrassäätyisille.
Mari kainotteli alussa, eikä tahtonut liian näkyviin; mutta kun emäntä vaatei, piti hän turhana ujostelemisena, jollei hän menisi. Ja he vaelsivat pitkin käytävää viidenteen penkkiin kuorista.
Severi ja Ivar olivat myöskin samassa seurassa tulleet kirkkoon. Hekin menivät ylös ja istuivat vastapäätä sitä penkkiä, missä Siuron emäntä ja Mari olivat.
Tämä tämmöinen tuttavuus, miltei sukulaisuus, herätti suurta huomiota rusthollarin tyttärissä ja isojen talojen emännissä ja kylän juoru-akoissa.
"Puolamäen Mari, kas kuinka hän kiipeää korkealle". oli melkein yleinen mutina koko seurakunnassa.
"Ja Ivar samoin, jopa hänkin on kuin Severin veli."