"Snellman nimisiä pappeja olen kuullut olleen. Ja poikanikin, joka kaartissa palveli, tiesi sen nimisen papin olleen Helsingissä. Mutta kukapa se toinen oli? Miksi hän sen taas nimittikään? — — — Eihän se edes herrasmiehen nimi ollut."
Siuron nuori väki, nimittäin Severin ja ne vieraat, jotka hän aamulla oli tuonut muassansa taloon, eivät alussa olleet siinä kansan juhlassa, josta edellisessä olemme kertoneet.
Kirkosta tultua ja päivällistä aterioittua olivat he jääneet kotia, syystä, että emännällä oli sekä keskustelemista että tekemistä Marin kanssa huomista talkoota varten.
Severinin olisi kyllä ollut halu mennä; mutta ilman niin hauskaa toveria, kuin Mari oli, ei hänen tehnyt sinne mielensä.
Hän päätti odottaa, kunnes hänen äitinsä oli saanut askareensa toimitetuksi. Olipa hän apunakin, että ne joutuisammin valmistuisivat. Emme tiedä, oliko hän tavallisesti muulloin äidillensä avullisena sen askareissa. Semmoiset eivät tavallisesti miellytä nuorukaisia.
Vaan totta puhuaksemme, miellyttivät ne nuorukaista tällä kertaa sen vuoksi, että kaunis Marikin oli niissä kiini. Severin olisi vaikka ruvennut sukkaa kutomaan, jos hän olisi saanut sitä tehdä Marin kumppanina.
Äiti huomasi kyllä, mistä pojan avuliaisuus tuli; mutta hän ei lausunut mitään — hymyili vain.
Viimein hän sanoi, että tärkeimmistä toimista oli päästy. Mitä vielä oli tehtävää, kävisi ehtoommalla saada toimitetuksi. Nuoret saisivat nyt mennä kansan juhlaan.
Oikeastaan oli Severinistä halu jo sinne kadonnutkin. Sillä hänestä oli yhden tekevä, missä oltiin, kun vain yhdessä seurassa saatiin olla. Mutta jollei kansanjuhlaan mentäisi, niin ei hän tietäisi, minkä syyn varjolla hän enää saisi liikkua Marin lähellä, kun ei tuota hääräämistä ja "säälimistä" ollut.
Sentähden hän kiivaasti tarttui äidin kehoitukseen ja vaatei Maria lähtemään hänen ja Ivarin kanssa nuorison kokoukseen. Ivar oli askaroimisten aikana ollut Severinin kamarissa lukemassa sanomalehtiä.