"Niin sitä samaapa nyt saarnaavat sekä papit että levitat", sanoi Severin. "Eihän sitä muuta kuulekaan, kuin tuota paljasta — tyhjyyttä."
"Kas Puolamäen Mari, kun kävelee Siuron Severin kanssa", huomautti yksi tytöistä.
"Aamupäivällä hän oli kirkossa Severin äidin kanssa", muisti toinen.
"Torpan tyttö pyrkii rusthollin miniäksi", tiesi kolmas.
Mutta kun torpan tyttö tuli siivosti heitä tervehtämään, lauhtui heidän paha mielensä ja he tervehtivät siivosti takasin ja antoivat Marille kättä.
"Kerran sinunkin näkee kirkonkylässä, näin sunnuntaina jäljestäpuolen päivän", sanoi se viimeinen, joka miniästä oli puhunut. Hän ikäänkuin katui pahaa sanaansa, vaikka hän tiesi, ettei Mari sitä kuullutkaan.
"Minä tulin tänne jo huomista talkoota varten", sanoi Mari. "Siuron emäntä tarvitsi minua avuksensa, vaikka minä pikimältään pääsin tätä iloa imehtimään. Mitä täällä nyt on?"
"Kuule ja näe itse, tuossahan pappi saarnaa."
Ivar ja Severin olivat sillaikaa tervehdelleet miespuolisia tuttaviansa, erittäin jälkimmäinen, joka hiljan oli palannut maanviljelyskoulusta ja vasta nyt tapasi useita ensikerran sen jälkeen.
He lähestyivät sitte tyttöjen joukkoa, jossa Marikin oli.