Mutta töminästä oli arvattava, että se kävi hyvinkin luonikkaasti.
Seppälän Matti soitti somasti perä penkillä viulua. Hänkin polki ahkerasti jalkaansa, pysyäksensä taitavassa tahdissa.
Jota enemmän aika kului, sen voimakkaammaksi rupesi tanssi käymään. Sitä virkistytti ne aineet, joita siihen tarpeeseen tavallisesti käytetään, nimittäin olut ja viina.
Niitä aineita ei tosin ollut saatavissa itse Ruikan talossa; mutta vähän matkaa siitä oli mökki, josta saatiin. Ja jota pimeämmäksi ilta muuttui, sitä taajemmaksi kävi liike talon ja mökin välillä.
Kyläläisillä oli se luulo että aineet, joita myytiin, olivat Ruikan emännän, vaikka mökin väki niitä myi. Olkoon sen asian laita mikä hyvänsä, niin emäntä piti sitä liikettä hyödyksensä taloudellensa ja avasi tupansa tanssioille.
Mitään pääsy maksua ei otettu vaikka talikynttiläkin annettiin tuvan valaistukseksi. Ja pääsy oli vapaa kaikille.
Ei kuitenkaan aivan kaikille, niinkuin seuraavasta tulemme näkemään.
Tanssiattarien joukossa oli yksi nuori tyttö: Tullilan Liisa. Hänen äitinsä mökki oli talon toisessa päässä, jota tulliksi nimitettiin. Siitä mökki oli saanut nimensä, niinkuin mökin väkikin.
Liisa oli kylän nuorukaisten lemmikki, syystä että hän oli hurja ja vallaton, lisäksi hyvä tanssiatar ja vikkelä puheinen. Eikä hän ollut ruma näöltäänkän. Sen vuoksi hän useimmin kuin muut tytöt pääsi tanssivuorolle. Ja hän teki sitä työtä oikein mielihalusta.
Vaan se tietysti närkästytti muita tyttöjä ja erittäin kylän akkoja, joita jälkimmäisiä kohtaan hän ei aina ollut kaunopuheinen.