Ruikan emäntä ei ensinkään suvainnut Liisaa eikä hänen äitiänsä, syystä, että jälkimmäisen ja emännän välillä oli ollut ilmi tora monet aikoja.
Kun siis joku avulias ihminen vei sanan emännälle, että Tullilan Liisa oli tanssi-tuvassa ja siellä paras elämä, julmistui emäntä silmittömäksi.
Hän riensi tupaan, tunkien väkijoukon läpi ja saapui keskelle tanssioitten, jossa hän pian, vaikka pimeäkin oli, näki Liisan täydessä ilossa.
"Minä en kärsi huoneessani ketään Tullilan väestä", äännähti emäntä; "pois täältä, senkin sikiö!"
Ja hän tarttui tylysti Liisan käsivarteen, toiset avuliaat akat tarttuivat toiseen, ja läpi väki tungon raahattiin Liisa ulos ja sysättiin pihalle.
Liisa puhkesi ensin itkuun; mutta tulistui sitte hänkin ja lausui monen kuullen.
"Jos minä olisin väkevämpi kuin koko mailma, että minä voittaisin koko mailman!"
Sitte hän katosi illan pimeyteen.
Tanssia jatkettiin, mutta ei se enää käynyt niin hilpeästi kuin ennen. Poikain tuli sääli Liisan kohtaloa. Hän oli heidän mielestään syytön. jos hän olikin hurja ja vallaton. Ja emännän tylyys pisti heitä.
Paitsi sitä ei kukaan tytöistä, sitte kuin Liisa oli kadonnut, kyennyt pitämään tanssia vireillä.