Mitä hän siitä ajatteli, ei hän myöskään ilmoittanut sanoilla, eikä kukaan tullut katsoneeksi hänen silmiinsä sillä hetkellä.
Mutta kohta sen perästä pyrki hänkin ulos pihalle, jossa hän tapasi
Liisan itkevän.
"Liisa", sanoi Ivar, ja hänen äänensä värähti, "eikö minun kävisi sinua jollain tavalla auttaminen?"
"Jos kaadat koko tuon huoneen ja sitä ennen paiskaat emännän siihen, niin sillä taidat auttaa minua. Muuta apua en minä tarvitse."
"Sitä minä en tee."
"Tiesinhän minä sen. Teissä ei ole kenessäkään auttajaa. Te olette kaikki yhtäläisiä."
Ja Liisa kääntyi, pois lähteäksensä.
"Enkö minä saa edes sinua saattaa kotiisi?" kysyi Ivar.
"Et saa. Kotiin osaan täältä yhtä hyvin pois, kuin minä tännekin osasin."
Ja tyttö läksi kiivailla askelilla siitä talosta, jossa häntä niin tylysti oli kohdeltu.