"Niin, ja sinun tiesi on viitattu."
"Mutta sinä, Mari?"
"Minä poikkean sivulle, pois näkyvistä. Minulla ei ole teidän rikasten kanssa mitään tehtävää."
"Mari, oh Mari, joko sinä käsität minun puheeni aivan väärin taikka et ole sitä käsittävänäsi."
"Minä en luule teeskenteleväni. Vaan mitä se auttaa. Meidän tiemme käyvät niin kahtaalle, että jos minä kuultelisin sinua viimeiseen päivään, niin se olisi aivan samaa. Eihän sinun kohtalosi siitä valkenisi."
"Se valkenisi jos sinä tahtoisit kuulla minua."
Mari istui kivellä, Severi oli ruohosella hänen vieressänsä.
Hän tarttui Marin käteen:
"Tiedätkö mitä, Mari, minä olen perinyt puolen isäni luonnosta?"
"Sen jäykän puolen, joka on käskevä ja komentava, niinkö?"