"Joko nyt kansanhuvit ovat loppuneet?" kysyi emäntä.
"Aikoja sitten", vastasi tyttö. "Jopa vielä tuli toisetkin huvit, nimittäin tanssit."
"No olitteko niissäkin?"
"Emme arvon, paitsi Ivar, jonka päähän lienee mikä lennähtänyt, että hän niihin meni?"
"Entäs Severin?"
"Me vietimme iltaamme rannalla pakisten niitä, näitä. Mutta nytpä lienee vielä kolmatta tekeillä. Taivaalla näkyi kummallinen kajastus tuolla länsi ilmalla, olleeko tulipalo jossain. Pelkään ettei olisi meillä, vaan minun mielestäni antaa Puolamäki kuitenkin melkoisesti etelämpään."
Emäntä ja Mari läksivät portaille katsomaan. Kumotus näytti todellakin tulipalolta. Mutta emäntäkin oli siitä mielipiteestä, ettei se ollut Puolamäellä vaan paljoa lännempänä.
"Minun täytyy odottaa, kunnes Ivar taikka Severin tulevat kylästä", sanoi emäntä. "He ainakin tietävät mitä se kajostus on."
He menivät uudestansa sisälle. Ja nyt otti Mari vuorostansa kirjan ja luki siitä ääneen. Se oli uusi testamentti. Hän luki sen halukkaammin, koska hän mielestänsä oli viettänyt pyhä-iltansa jotenkin turhamaisesti.
Emäntä kuulteli ensin hetken aikaa, mutta esitteli sitte, että veisattaisiin joku ehtoovirsi.