Olemme jo kuulleet, että Marilla oli kaunis ääni. Ja niinpä oli vielä emännälläkin. Jokainen tietää, että monella meidän aamu- ja ehtoo-virsistämme on hyvin soma nuotti. Se ei siis ollut mitään rumaa työtä, kun nämät kaksi vaimoa pyhä-illan hiljaisuudessa yhdistivät äänensä niihin.
Sanoimme illan hiljaisuudessa. Se ei kuitenkaan ollut niin aivan hiljaista, se ilta. Kylässä pidettiin tanssia, ja etäämpänä oli tulipalo. Ja monen mieli oli rikottu ja monen sydän oli särkynyt. Eikä molempain näiden kahden vaimoihmisenkään sydän ollut niin aivan ehjä, miten jo olemme olleet tilaisuudessa kuulemaan ja näkemään. Mutta semmoistapa on tämä elämä. Ei muuta kuin alituiset sisälliset ja ulkonaiset taistelut.
Mutta vaikka Mari-raukankin mieleen oli tänä iltana kylvetty paljon levottomuutta, sointui hänen äänensä kuitenkin ehtoo virteen ja se vuodatti hänen sydämeensä rauhaa — kumminkin hetkeksi.
Severin oli juossut kylään, tiedustelemaan, mistä se outo kuumotus taivaalla oli. Kylässä oltiin niin ikään häiriöllä. Tanssi oli pikaisesti hajonnut. Kajostus tuli metsästä. Joukko nuorukaisia juoksi sinne. Ja pian tuli sanoma, että Ruikan puupinot siellä paloivat. Se ei siis ollut sen suurempi asia. Mutta se tapaus vaikutti kuitenkin yhden tai kahden tai useammankin henkilön tulevaiseen onneen tai onnettomuuteen.
Kylässä kävi jo puheita, että Tullilan Liisa oli vihan vimmassa, kun hän läksi Ruikan talosta, mennyt suoraa tietä metsään ja sytyttänyt halkopinot palamaan.
Muutamia nuorukaisia oli Ruikan emännän kehoituksesta juossut Tullilaan katsomaan olisiko Liisa kotona siellä. Arvattiin että jos hän oli metsässä käynyt ja puupinot sytyttänyt, hän ei vielä olisi ehtinyt kotia.
Mutta Liisa oli kotona ja antoi pojille kelpo nenäviisaita vastauksia heidän kysymyksiinsä, ja neuvoi heitä kulkemaan muualla öisillä, eikä rauhallisten ihmisten asunnoissa.
Tämän kaikki ennätti Severin kylässä käydessään kuulla. Sillä usein tapahtuu että huhut joutuvat ennen kuin ne, jotka tosikertomuksia tuovat.
Mutta Severin tytyi tähän, koska pää-asia oli hänen tiedossansa, nimittäin tulipalo, ja ettei se ollut sen vaarallisempaa laatua.
Hän päätti siis palaita kotiinsa. Mihin Ivar oli joutunut, siitä hän ei tiennyt, eikä häntä kylässä väkijoukossa näkynyt.