"Ethän millään muotoa saakkaan olla isällesi tottelematon," kuuli hän
Marin varoittavan.
"Kas vaan; olisinpa luullut hentun yllyttävän poikaa uppiniskaiseksi.
Mutta ehkä muuttaa mielensä kun kuulee enemmän."
Vaan eipä tyttö muuttanutkaan mieltänsä.
Ukkoa huvitti suuresti se kun Mari kahdella sanalla kuvasi hänen luonteensa, mainiten sitä käskeväksi ja komentavaksi. Semmoisena hän oli aina tahtonut ollakin tunnettu.
"Semmoista luontoa totellaan paremmin kuin lempeätä ja rakastavaista", mutisi hän itsellen.
Vaan nytpä alkoi nuorten kanssapuhe käydä ukolle kiihoittavaksi. Severin puhui naimisesta ja rikasten tavasta. Tyttö kielsi tapaa rikkomasta.
"Sepä kumma", lausui rusthollari. "Olisipa luullut tytön kehoittavan poikaa rikkomaan niin tyhmän tavan ja suorastaan ottamaan häntä avioksensa. Sehän nyt olisi koko sankarin työ."
Mutta hänen kummastuksensa muuttui ihmettelemiseksi, miltei kunnioittamiseksi, kun Mari suorastansa kieltäysi vastaan ottamasta sitä rakkautta, minkä Severin hänelle tarjosi.
"Toden totta, minä naisin hänen itse", lausui rusthollari hiljaa, "jos minä olisin naimaton ja naimisen ijässä. Mutta koska hän on niin 'jäykkä' ja 'käskevä', niin minä näytän että hänen pitää tuleman Severinin emännäksi, vaikka minä itse rupeisin puhemieheksi."
"Ja Severinillä on totuus", jatkoi ukko kanssa-puhettaan itsensä kanssa, "siinä, että vertaisuutta on muussakin kuin talojen ja rahakukkarojen yhtäläisyydessä. Tuo uljas tyttö on monta vertaa parempi kuin moni rikas.