Onkiveden seurakunnassa oli nimittäin tapa pitää kolmenlaisia vaatteita, nimittäin kirkkovaatteita, joita ei muualla käytetty kuin "kirkossa ja arkussa," pyhävaatteita, jotka muutettiin ylle kirkosta tultua, ja arki vaatteet.
Leikkuussa ja talkoissa oltiin tavallisesti pyhä vaatteissa. Sillä elonleikkuu oli juhla, jossa tapa vaatei enemmän siisteyttä kuin arkipäivinä.
Ja erittäin oli talkoo niin isossa talossa, kuin Siuron rustholli, juhla-päivä. Siellä oli nimittäin tarjonna uhalliset ateriat ja muut suun-avaukset, paitsi että kaikille köyhemmille, jotka työhön tulivat, annettiin kappa jyviä puuroksiksi ja kaikille "kylän-muruja."
Sillä Siuron rusthollaria ei tunnettu saituriksi, vielä vähemmän emäntää, jolla siinä suhteessa olikin päävalta, vaikka kaikki pelkäsivät rusthollaria hänen ankaruutensa tähden.
Eikä missään tapauksessa tiedetty soimata häntä vääryydestä. Ja väki pysyi hänen palveluksessaan kauvemmin kuin muiden, ehkä hän oli vaativainen työssä, eikä sallinut aikailemista eikä laiskuutta.
Kyläläisten kanssa hän ylimalkaan oli hyvässä sovussa. Sillä vaikka hän vaihettelikin maita, maksoi hän niistä riittävän hinnan elikkä sopimuksen mukaan. Ja käräjiä ei hän milloinkaan käynyt. Jos riita syntyi, onnistui hänen aina saada se estetyksi sovinnolla. Usein oli hän muidenkin riidoissa välittäjänä ja sovittajana. Mutta silloin hän aina otti apumieheksen unilukkarin, joka kirkollisella mahtipontisuudellansa vaikutti siinä, kussa ei maallinen mahtipontisuus riittänyt.
Kumma ei siis ollut, että väkeä karttui tarpeeksi hänen talkoihinsa.
Emäntä ja Mari riensivät hankkimaan talkooväelle ensimmäisen suunavauksen, kahvin, joka on Suomessa tullut kansallis juomaksi, erittäin naisväessä.
Vaan eivätpä miespuolisetkaan sitä halveksi. Ja jos meidän asevelvollisille tarjottaisiin kupillinen kahvia aamusilla, teeveden asemasta, niin he luultavasti olisivat siitä sangen kiitolliset. Se muistuttaisi heille äidin kahvipannua — melkein jokaiselle. Sillä harva lienee se asevelvollinen, jonka hellin muisto äidistänsä ei olisi juuri tuo kupillinen kahvia. Teetä ei he muista kotonansa milloinkaan saaneensa.
Kummallista olisi tietysti nähdä asevelvollisen kasarmissa jauhavan kahvia, hirmuisen suurella kahvimyllyllä, joka aamu. Ja vielä kummallisempaa olisi nähdä hänen "polttavan" kahvia. Mutta kumpikin työ olisi hänelle ainakin tuttua. Hän on nähnyt niitä lapsuudesta tehtävän, yhtä usein kun hän on nähnyt leipää leivottavan ja perunoita keitettävän.