Vaan siitä verotyöstänsä saivat he usein päivä palkan joko jyvissä taikka perunoissa. Ainakin saivat he niinä päivinä hyvät ateriat talosta.
Vasta puolipäivästä oli varsinaisen talkooväen tapa saapua.
Ne olivat semmoisia, joiden Siuron isännän kanssa ei ollut mitään erityistä tekemistä, vaan jotka naapuruuden vuoksi tulivat väkeä lisäämään näin kerran vuodessa, milloin enintä väkeä tarvittiin.
Ne olivat kylän miehet ja heidän poikansa ja tyttärensä ynnä setämiehet, vävyt, miniät ja langot kylän taloista.
Tämmöinen päivä oli se suuri vuoden kesti, jolloin kaikki uudistivat vanhaa tuttavuutta ja jolloin kaikki salaiset vihat ja nurjamielisyydet karkoitettiin pois kyläläisten kesken.
Siuron rusthollari maksoi vuoronsa sillä, että hän lähetti väkensä heidän talkoihinsa.
Kun rusthollari saapui vainiollensa, nousi kaikki siellä oleva väki seisaallensa — nimittäin ne, jotka pyörtänölle olivat istahtaneet. He olivat kaikki valmiit köyristämään selkäänsä ja alkamaan leikkuun.
Mutta ennenkuin isäntä antoi käskyn työn alkamiseen, katsahti hän väkijoukkoon ja havaitsi siinä Puolamäen torpparin, sirppi kädessä.
"Kas niin, herran terveisiä, Puolamäki," lausui hän ja riensi lyömään
Puolamäelle kättä.
Molemmat olivat kookkaat miehet, torppari yhtä arvokas muodoltaan kuin isäntäkin.