Näitä nyt Mari rupesi jakamaan työväelle. Ne olivat valmiiksi tehtyjä kelpo voileipiä, jotka olivat katetut juuston ja paistetun lihan liuskoilla. Niistä hän tarjosi ensimmäisen isännälle.
"Kas niin", sanoi isäntä, hyvissä mielin, "sinähän kiltti tyttö olet, joka tulet meidän uupuneita voimiamme virkistyttämään."
"Onhan laissa sanottu jotain, joka tähän sopii, vaikken minä tahdo sitä sovittaa teihin."
"No mitä se olisi?"
"Ei sinun pidä riihtä tappaman härjän suuta sitoman. Ja työn tekiä on palkkansa ansainnut."
"Ja miksi ei se minuun sopisi, onpa sitä pappeihinkin sovitettu."
"Minä ajattelin, ettette tahtoisi sovittaa itseenne sen lauseen ensimmäistä osaa."
"Sinä olet kuria täynnä, tyttö", sanoi isäntä naurahtaen. "Etkös tiedä että härkäkin on kunniallinen työn tekiä siellä, kussa sitä työhön käytetään?"
Mari rupesi jakailemaan voileipiänsä väelle. Ja Severin kaasi hinkastansa jokaiselle tuopillisen tukevaa "tupulttia", josta ei mallasvoima suinkaan puuttunut, sillä se oli juoksutettu emännän kuurnasta.
Severin tarjosi hänkin isällensä ensimmäisen siemauksen, vaan ei rohjennutkaan hänen suhteensa täyttää uhkaustansa, vaan seurasi Maria.