Emme ole vielä tähän asti, muistaaksemme, kuvanneet lukiattarillemme
Marin muotoa.
Se on ollut ehkä väärin meiltä, koska kaikki miespuoliset ovat häneen niin suostuneet, yksin tuo jäykkä ja totinen Siuron isäntäkin.
Olemme nähneet, kuinka hänkin vaihteli sanoja ja laski leikkiä Marin kanssa.
Se ei kuitenkaan tullut ainoastaan siitä, että Marilla oli kaunis ulkomuoto, vaan pikemmin siitä että isäntä oli havainnut tytön mielen laadun uljaaksi.
Mutta tyttö oli todellakin kaunis.
Mitaltaan oli hän muita tavallisia tyttöjä vähän pitempi ja varreltansa sorea. Se teki että hänen liikuntonsa ja käyntinsä oli muita ylevämpi. Hänen käytöksessään ja puheessaan ilmaantui jotain tyventä ja tasaista, joka osoitti mielen jäntevyyttä.
Hän oli nyt vaatetettuna samanlaiseen kansan pukuun, kuin missä hänen ensikerran tapasimme eilisaamuna kotonansa Puolamäellä.
Hame ja liivi oli hienosta villakankaasta. Niihin oli kudottu tai ommeltu muutamia punaisia nauhoja, jotka vähän kirkastivat tummaa vaatteusta. Mutta hiat ja kaulus olivat sen siaan loistavan valkoiset.
Marin kasvot olivat suven mittaan kelpolailla ruskettuneet. Mutta hän, niin kuin moni muukin tyttö, tahtoi pitää otsansa valkoisena. Ja sen vuoksi oli hänen päänsä ympäri sidottu ihka valkoinen liina jonka alta paksut kullan keltaiset hius-palmikot loistivat auringon valossa.
Mari oli sitä viehättävää naislaatua, jolla, vaikka hiukset ovat vaaleat, kuitenkin silmät ovat ruskeat. Ne painuvat polttavasti sen nuorukaisen sydämeen, jonka silmiin ne katsovat.