Mari piti tavallisesti silmänsä peitossa, pitkäin tummain ripseitten alla.
Mutta sitä vaarallisempi oli hänen katsantonsa, kun hän ylensi ripseensä ja loi silmäyksen johonkuhun.
Itse Siuron isäntä tunsi värähdyksen niistä.
Mutta Siuron isännän tunteet eivät olleet samaa laatua kuin nuorukaisten.
Hänellä ei ollut tytärtä. Eikä käy väittäminen, että hän tähän asti oli juuri tytärtä kaivannutkaan.
Mutta sitte eilisillan oli hänessä herännyt tuo outomainen kaipaus.
Ja kun hän aamulla noustessaan ensimmäiseksi tapasi Marin, oli se tunne ottanut hänessä selkeämmän muodon.
Marin vienous ja suloisuus, joka melkoisesti sotei sitä päättäväisyyttä vastaan, millä hän ehtoolla oli lausunut kieltonsa Severinille, vaikutti kummallisesti ukon mieleen.
Hän ei ennen koskaan ollut tarkemmin katsellut tytön ulkomuotoa. Se oli ollut hänestä yhden tekevä minkä näköinen Puolamäen tytär oli. Sen verran hän oli nähnyt ja kuullutkin, että Mari oli sievä muodoltaan.
Mutta se rusottava nuoruuden ja neitsyyden hohto, mikä tytössä kuvasti, sen huomasi hän vasta aamulla ensikerran.