Severin oli kaikessa tapauksessa reipas ja pulska nuorukainen — epäilemätä pulskempi kaikista koko pitäjässä.
Ja sisällisten luonnon lahjainsa puolesta veti hän vertoja kenelle hyvänsä.
Ja siinäkin, missä hän kulki Marin rinnalla elovainiolla, oli hän tyttöä puolta päätä pitempi. Mutta hänen isänsä toivoi että hän olisi ollut koko päätä pitempi ja varustettu monta vertaa enemmillä luonnon lahjoilla, kuin hän todellakin oli.
Olemme jo osoittaneet ettei Mari ensinkään halveksinut Severiniä. Päin vastoin piti hän häntä rakkaana — ehkä rakkaampana kaikista.
Ainoastaan Severinin isän tähden oli Mari kieltänyt Severinin ajattelemastakaan avioliittoa heidän keskensä.
Tällä tavoin syntyy risti riitaisuuksia ihmisten kesken pelkkien luulojen tähden.
Tuskinpa ansainnee jatkaa enempää kertomusta talkoosta. Jokainen tietää kuinka siinä käy.
Mainitsemme vain lyhyesti, että kun väki oli saanut tämän tukevan aamuravintonsa, oli se taas valmis ahkeraan työhön aina kello kahteentoista, jolloin soitettiin päivälliselle.
Se oli runsas ja voimakas, niinkuin rikkaassa talossa ainakin, ja kesti tunnin, jonka jälkeen vielä pidettiin vähän lepoaikaa. Sitte mentiin taas elovainiolle, johon nyt rupesi kokoontumaan nuorta talon väkeäkin kylästä. Se saatti työn jos mahdollista vireämmäksi entistään.
Severin ja Mari eivät ensinkään kerinneet leikkuulle, heillä kun oli isännyyden ja emännyyden toimet huolenansa — se on: hankkia kotoa ja tarjota virvoituksia työtä-tekevälle väelle.