Kun ehtoo tuli, olikin kaikki elo maassa. Sitte seurasi päivän paras osa: ilta-ateria ja tanssit.
Isäntänä täytyi nyt Severin olla pää-kavalieri. Sillä nämät tanssit eivät olleet tavallisia kylätanssia, vaan koetettiin niille saada vähän siveämpi muoto. Severin oli pakko muistaa kaikkia talon tyttäriä taikka niin monta heistä, joiden kanssa hän ehti polkata.
Marikin olisi ollut hyvässä vuorossa. Sillä kaikki nuoret talon isännän alut tahtoivat kunnioittaa häntä, joka tänä pänä oli emännyyttä pitänyt. Mutta hän syytti juuri sen emännyyden toimia. Ja ainoastaan aika harvat nuorukaiset saivat hänen tanssiin keskellä askareita temmatuksi, ja Severin vain yhden kerran.
Marin ei tehnyt mieli tanssiin, sillä hänen sydämensä ei ollut niin keveä, että se olisi häntä miellyttänyt.
Sentähden oli hänen mukava syyttää askareitansa, eikä hän siinä puhunutkaan muuta kuin totta.
Sillä paljon oli tekemistä talkoon loputtuakin, vaikka emäntäkin kehoitti häntä olemaan iloisena muiden kanssa.
Se. joka myöskin tahtoi vallita osan Marin ilta-aikaa, oli Siuron isäntä itse. Hän pyrki selvyyteen siitä mitä hänen mielessänsä oli ollut sitte eilisillan ja sitä johtanut uusille poluille.
Sentähden hän piti varalla, kun Mari liikkui toimissaan, ja tarttui hänen käsivarteensa. "Kuules, Mari," lausui hän, "huvittaahan sinua kävelyt kuuvalossa."
"Huvittaa niin," vastasi Mari, säikähtymätä; "kun aikaa on — ja kelpo kumppani."
"Tahdot sillä kohta paiskata minulle rukkaset, minä kun olen vanha?"