He soutelivat vielä vähän aikaa järvellä. Severin oli sillä välin muuttanut airoihin ja Mari perään. Sillä ei ollut soveliasta, että vaimo souti ja mies piti perää. Ainoastaan verkkoja laskiessa oli se täytymys. Sillä Severin oli tottunut siihen työhön, jota Mari ei ollut koskaan koettanunna.

"Ehkä soutelemme täällä siksi kuin tulee aika mennä verkkoja nostamaan?" kysyi Mari.

"Siihen on vielä monta tuntia ja väsyisimme hukkaan," vastasi Severin.

"Minä en väsy, mutta suotta se ehkä on."

He päättivät mennä kotiin ja palata aamulla ennen auringon nousua verkkojansa kokemaan.

He soutivat rannalle. Siellä istui Sutki uskollisesti odottamassa, ja hänen jalkainsa edessä makasi mirre.

Näiden kahden kesken oli rauha tehty.

Ja rauha ja hiljaisuus vallitsi koko luonnossa. Ainoastaan lehtikertun laulua kuului viidasta ja ruisrääkän huutoa vainiolta.

Ennen auringon nousua oli Severin ja Mari taas rannalla ja veneessä.

Nyt oli kokeminen, miten lahnat olivat kesytetyt. Pian jouduttin paikalle.