Mari oli taaskin soutimilla. Mutta tällä kertaa oli huovattava, sillä venettä oli vietävä perää myöden, verkkojen nostamista varten. Mari oli hyvin taitava huopaamisessakin.
Severin tarttui puikkariin ja nostatti vähän verkkoa.
"Tämä painaa," lausui hän riemahtaen. Nyt ei ollut syytä olla niin äänetönnä kuin ehtoolla, verkkojen laskiessa.
"Ehkä painaa vettymisestä," sanoi Mari.
"Ei. Se nykäsee. Siellä on koko lahnaparvi verkossa.
"Mistäs sen tiedät?"
"Siitä kun yksi menee, menevät kaikki. He noudattavat kaiken-yhteisyyden aatetta."
Severin nousi seisoalleen. Verkko oli raskas, täynnä kaloja. Mutta ne eivät välkkyneet, niinkuin särjet, tai salakat. Ne olivat kaikki kapaloitiuna niinkuin Severin oli ehtoolla ennustanut.
Työ oli mitä raskaimpaa. Kolmen neljän, viiden naulan painavia lahnoja oli niin paljon kuin verkkoon oli mahtunut. Kappaleen eräästään oli Severinin pakko nostaa siitä veneesen.
Alituinen liikunto verkossa näytti, että saalis oli elävää, vaikka kapaloittua.