"Ja mitä siihen tulee, että minä vain itse tahtoisin askareeni toimittaa, niin olisi se aivan mahdotonta. Sillä ainahan estettä sattuu. Tytöt, jotka minun kanssani askaroitsevat, näkevät kuinka minä ne teen ja oppivat tekemään samalla tavoin. Ja minä aivon sovittaa niin, että kun minulle joskus este tulee, joku heistä on luotettava minun työni toimittamaan."
"Aivan oikein," myönsi anoppi.
"Ja taas, kun ei minulla ole estettä, ryhdyn minä itse toimiin ja korjaan, mitä on korjattavaa."
Näitä kaikkia puheltaessa oli aamuaskareet toimitettu, karja hoidettu, porsaat ruokitut ja vasikat viety hakaan.
Nyt vasta luuli emäntä hänellänsä olevan aikaa vieraitansa kestitsemään.
Kahvi oli valmis. Mutta koska vieraat olivat jo varhain olleet ylhäällä ja taloon kerinneet eikä Mari itsekään ollut einettä vielä tänäpänä maistanut, toi hän pöytään voita ja juustoa ja aamu-maitoa.
Muuta ei talossa vielä ollutkaan omasta kohden, ei edes leipää. Sillä uusi isäntä-väki oli vasta keväällä muuttanut taloon eikä vielä mitään saanunna korjata muuta kuin karjan antia ja mitä järvestä oli saatu. Edellinen oli runsasta, niinkuin itse Siuron emäntäkin oli sitä kiittänyt. Ja jälkimmäinen oli vielä runsaampaa, niinkuin viime yöllisestä saaliista olemme nähneet.
Vasta syksyllä oli toivo saada koota varsinaiset tuotteet sekä maasta, että eläinkunnasta. Ja olemme nähneet että alku oli hyvä jälkimmäisessä.
Tänäpänä, kun appi ja anoppi olivat, niin sanoakseni talon katsojaisilla, saamme ehkä nähdä, mitä edellisestä on toivottavaa.
Palajamme kahvi pöytään. Että siinä oli leipääkin, oli ymmärrettävä.
Mutta jyvät olivat ostettavat, kunnes ensimmäiseen riiheen päästäisiin.