"Ajelemassa? Yksinkö; ettekö käy molemmin ajelemassa?"
Kysymys oli arka, mutta unilukkari oli suoraluontoinen mies, joka heti sanoi mitä hän ajatteli, milloin hän ajatuksensa lausui.
Hänestä oli kummaa, että nuori aviomies oli yksin lähtenyt huvia ajelemaan ja jättänyt nuoren vaimonsa kotiin.
Mutta Mari riensi selittämään asian oikean laidan.
"Severin vaatei kyllä minua kanssansa tälläkin kertaa," sanoi hän, "niinkuin minä aina ennenkin olen ollut hänen kanssansa ajelemassa; mutta minä ajattelin, että koska Severin opettaa hevostansa kilpa-juoksuun, niin on kaksi henkeä reessä liikaa."
"Aikooko Severin mennä kilpa-ajoihin?"
"Onhan hänellä niitä tuumia ollut."
"Vaan ethän sinä häntä niihin tuumiin kehoita Mari?"
Taas huomasi unilukkari, että hän liian läheltä oli tarttunut toisten asioihin, jotka oikeutta myöden eivät häneen koskeneet. Mutta sana oli sanottu.
Ja se kajosi hiukan kipeästi Marin mieleen, koska Mari salaisesti oli siitä ajatuksesta, ettei Severinin paikka ollut kilpa-ajoradalla.