Hyvät aikoja kesti vielä, ennenkuin Severin kerkisi sisälle. Sillä hän oli tarkka hevosmies ja hoiti ja kuivaili virkkuansa huolellisesti, ennenkuin hän sen peitti ja lähti tallista.
Severin tuli sisälle iloisen näköisenä.
Hän tervehti vierasta ja sanoi sitte vaimollensa:
"Kas niin Mari. Sinulla oli totuus. Orkko voitti radalla puolen minutia, kun ei sillä ollut reessä muuta kuin yksi henki."
"Kyliähän minä sen arvasin."
"Mutta eikös kahden olisi hauskempi ajaa?" kysyi tähän unilukkari. "Mitä hyvää siitä on, jos hevonen hyvin juoksee, kun ei siitä muille ole huvia kuin ajajalle."
"Kun hevosta opetetaan voittajaksi, niin ei se ole huvin ajoa," lausui lyhyesti Severin. Hän tahtoi sillä ikäänkuin katkaista kaikki ne väitteet kilpa-ajoja vastaan, joilla hän tiesi unilukkarin olevan varustettuna.
Unilukkari ymmärsi myöskin, ettei tässä kinaaminen mitään hyödyttäisi.
Sentähden hänkin jätti laveammat puheet siitä asiasta.
Mari ilmoitti, että päivällinen oli pöydässä ja he kävivät kaikin kolmen aterialle.
Unilukkari aikoi nyt tuoda esille asiansa, mutta kun hän havaitsi, että hän jo muutenkin oli koskenut arkoja paikkoja, päätti hän vielä viipyä.