Ja kaukaa katseliatkin näkivät että se yhä paransi, vaikkei se vähintäkään siinä kadottanut uljasta ryhtiään.
Kelloa soitettiin palkintotuomarien telineiltä. Minuti oli ajettu. Severin luuli olevansa radan puolivälillä taikka kumminkin lähellä sitä. Hän puhutteli hevostansa.
"Nyt Orkko," sanoi hän, "on meidän koettaminen, kuka täällä tänäpänä on radan herra, mekö vai muut."
Ja hän kiristi hiukan suitsista.
Orkko kuuli puheen ja tunsi suupielissään kiristyksen. Hän harppasi vielä pitempiä askeleita ja otti niitä taajemmin.
Se oli hänestä huvityötä, koska hän kerran oli luotu juoksiaksi.
Asian ymmärtäväiset katseliain joukossa ja kilpatuomarit näkivät jo arviolta, että tuo juoksia tulee olemaan päivän sankari.
He pelkäsivät vain, että se tulisi tekemään jonkun pila-työn, rikkoisi taikka rupeisi varastamaan.
Vaan Orkko ei tehnyt kumpaakan. Se olisi hävennyt silmänsä sokeiksi, jos joku olisi siitä sanonut, että siinä oli jonkinlaista vilppiä.
Luontokappaleet tulevat usein isäntiinsä. Ne perivät taikka saavat tavalla jollain heidän omituisuuksiansa.