Severin antoi vaaditun lupauksen.
Kilpa-ajo lähestyi loppuansa. Severin sai kuulla, ettei yhdenkään hevonen ollut juosnunna määrän matkaa niin pikaisesti kuin hänen ja että hänellä oli siis toivo ensimmäisestä palkinnosta.
Eikö niistä hevosista, jotka sittemmin vielä juoksivat, yksikään ollut sanottavasti etevä?
Useat herrat ja hevosmiehet tulivat nyt Severinin hevosta ostelemaan. Hän ei enää aivan jyrkästi kieltäynyt sitä myymästä. Kumminkin tahtoi hän kuulla, minkä arvon hinnasta antaisivat hänen hevosellensa.
Se on vasta näiden päiväin tapauksia, että Suomen hevosesta kilpa-ajoradalla maksetaan 6,000 markkaa.
Severin ei tiennyt vaatia niin suurta hintaa, ei puoltakaan siitä. Kuitenkin päätti hän pyytää niin paljon ettei hän luullut kenenkään sitä maksavan.
Hänelle tarjottiin puolentoista tuhatta, joka on korkeimpia hintoja hyvästä hevosesta. Mutta asia jäi pelkkiin tarjouksiin. Kuitenkin sai kauppaneuvos K. kuulla tarjoukset.
Kun kilpa-ajot olivat päättyneet, mentiin yhteisille päivällisille. Severin olisi mielellään jäänyt niistä pois. Mutta kun hän ei tietänyt, milloinka palkintotuomarit julistaisivat päätöksensä, päätti hän seurata heitä ja muita hevos-ystäviä.
Päivälliset olivat komeat, niinkuin semmoisissa juhlallisuuksissa ainakin. Se ei vaikuttanut mitään, että ravintoa oli yleensä vähän ja että vadit loistivat tyhjyydestä, ennenkuin ne vierasten päähän pääsivät. Saivat he edes toisista jollei toisista ruokalajeista.
Ja sillä välin pidettiin puheita ja juotiin maljoja. Jokainen maistoi sen verran kuin luuli varainsa kestävän.