Jos hän olisi ollut menevä avioliittoon jonkun vertaisensa kanssa, jonkun torpan pojan, jonka synnyntäehdot ja taloudellinen tila olivat yhtäläiset hänen kanssansa, niin hän ei olisi näitä seikkoja tuntenut niin painavasti.
Mutta hänelle oli pantu elin-ehdoksi kodollisen onnen luominen semmoiselle, jota kaikki mailma piti häntä itseään etevämpänä — joka oli rikas eikä kuitenkaan rikas.
Epäilemätä on niitä monta, jotka menevät avioliittoon, ilman pitkiä aprikoimisia, eivätkä kuvaa tulevaisuudesta eteensä mitään.
Sillä muutoin ei nähtäisi niin lukuisasti solmittavan avioliittoja, joita muutaman vuoden perästä seuraa kaikkinainen kurjuus, minkä kuka hyvään olisi saattanut jo ennakolta arvatakin. Toisia taas on, jotka niin syvältä miettivät näitä asioita, etteivät milloinkaan uskalla mennä avioliittoon.
Älköön kukaan luulko Marin olleen pahoillaan siitä että rikkaus jäi pois heidän laskuistansa. Päin vastoin oli se hänen mielestänsä hyvä.
Sillä se olisi tuntunut rasittavalta, jos hän olisi tullut taloon, tuomata siihen yhtä paljon kuin hänen miehensä.
Mutta hän epäili vieläkin, osaisiko Severin taipua varallisuudesta varattomuuteen. Ja hän tiesi, jollei kokemuksesta, kumminkin tunteellisesti, että köyhyys usein laimentaa ja jähdyttää rakkauden.
Vaan toiselta puolen, olihan Severinin isä aivan kuin viskaamalla viskannut poikansa hänen syliinsä. Ja vielä lisäksi oli hän vaatinut, että Mari, koska hän oli Severinissä herättänyt rakkauden, myöskin tekisi hänestä miehen.
Ja mikä vaimo, mikä neito ei iloitsisi tämän kaltaisesta luottamuksesta?
Mitä Severiniin tulee, niin ei hän näitä asioita niin syvältä miettinyt. Hänestä oli kyllä siinä, ettei mikään estänyt häntä saamasta Maria vaimoksensa.