Hän hyppäsi vuoteeltansa ja juoksi koettamaan taskujansa. Revolveria ei ollut niissä. Mari oli saanut estetyksi hänen ottamasta revolveria mukaansa. Rosvoista hän pääsisi yhdellä ruoskan siimauksella heidän korviensa ympäri; samoin susista — semmoisella hevosella. Koko susi-laumakaan ei sitä voittaisi juoksussa.
Severin muisti Marin silmäyksen sinä hetkenä. Se ei ollut iloinen, niinkuin tavallisesti. Pikemmin siinä oli koko joukon surua, miltei moittimista, kun Severin läksi kilpa-ajomatkalle.
Ja nyt!
Hän koetti uudestaan taskujansa ja sai käsiinsä voitto-todistuksen kilpa-ajoista ja rahakukkaron. Mutta se oli likimain tyhjä. Hän oli voittanut ja samassa kadottanut. Uudet ystävät olivat hänen viekotelleet peli-huoneesen, jossa hän hämärästi muisti nähneensä kaikenlaisia haamuja, herroja, puoliherroja ja pettureita.
Hän muisti myöskin himmeästi että siellä oli vielä maistettu jonkunmoista viiniä, joka hänen oli yhä enemmän hurmannut ja saattanut panemaan pelipöytään voittorahojansa. Alussa se oli tapahtunut pilan vuoksi, vaan sitte kiihossa. Hän oli toivonut saavansa rahat takaisin kahdenkertaisesti. Mutta ne olivat menneet.
Se ei häntä niin suuresti rasittanut kuin se häpiä että hän, Severin, joka oli ylöspäin pyrkivä mies, oli vaipunut alemmaksi.
Kuinka hän enää kehtaisi näkyä kunniallisten kuntalaisten keskuudessa, joka niin syvään oli langennut.
Mutta sanokaamme hänen kunniaksensa, ettei sekään hänen mieltänsä niin paljon painanut, kuin se todellisuus, että hän, vaikkei kukaan sitä tietäisikään, oli langennut. Itse lankeemus oli se, joka häntä vaivutti niin, ettei hän rohjennut silmiänsä nostaa yhä leviävää aamuruskoa kohden, joka akkunasta alkoi loistaa sisälle.
Aamurusko oli aina ennen ollut hänen ihastuksensa. Nyt se oli hänen mielestänsä kolkompi kuin synkemmät myrskypilvet. Ja nekin olisivat olleet liian kauniit. Ainoastaan maanjäristys tai mailman loppu olisi häntä tällä kertaa tydyttänyt. Ne olisivat kerrassaan haudanneet hänen ja hänen häpiänsä.
Se oli jumalaton ajatus. Mutta hän oli itse ollut niin jumalaton, ettei hän tietänyt edessänsä olevan muuta kuin perikadon. Ja hän olisi suonut sen tulevan jota pikemmin sitä parempi.