Hän talutti Orkon talliin, peitti sen loimella ja viskasi sille heiniä, joita Orkko rupesi ahneesti syömään. Siitä hän näki, ettei kumminkaan sille ollut mitään pahaa tapahtununna.
Tämän jälkeen meni hän sisälle ja näki Severin makaavan sohvalla, kasvot pään-aluseen kaivettuina.
"Severin," sanoi Mari, "minä näen, että sinun tuntosi on sairaampi kuin ruumiisi. Sinulle on jotain tapahtunut. Sinä olet velvollinen sanomaan sen kaunistelemata — sitä velvollisempi, jota pahempi tapahtuma on, niinkuin minä olen velvollinen kantamaan osan sinun kuormastasi."
"Se kuorma on minun yksin kannettavani," vastasi Severin, "se ei ensinkään sovi sinulle."
"Saatpa nähdä, että sopii, kun vain puhut ja puhut totta."
Severin oli ääneti,
"No sitte minä rupean juttelemaan sinun edestäs," sanoi Mari. "Kuule nyt!"
Ja hän laski kätensä Severinin pään päälle. Se tuntui niin virkistävältä Severinille.
"Sinä tulit kilpa-radalle. Sinä ajoit ensimmäisen kerran radan umpeen — — —"
Severin oli yhä ääneti.