"Nyt puhut leikkiä, Severin. Sitä et millään tavalla saa tehdä," sanoi Mari. "Minä luulen ja tiedän, että sinusta tämän tapauksen perästä tulet ehkä vielä parempi talouden hoitaja kuin tätä ennen."
Severin syleili vaimoansa. Marin lempeys ylensi häntä monta vertaa enemmän kuin torat olisivat tehneet: ja hän teki ikuisen päätöksen, ettei hän enää koskaan sanoisi vaimoansa vastaan eikä ryhtyisi mihinkään puuhaan, jota Mari ei hyväksyisi. Hän myönsi nyt itsellensä, että jos hän ei olisi mennyt kilpa-ajoihin, niin ei tämä ikävä tapaus olisi kohdannut.
"Minä en ikänä mene kilpa-ajoihin," lausui Severin hetken perästä.
"Se onkin paras niin."
"Ja paras on, että myymme Orkon," jatkoi Severin. "Mitä me niin kalliilla hevosella teemme. Minulle tarjottiin siitä jo hyvät hinnat."
"Mutta ikävä on antaa sitä kilpa-ajajillekin," sanoi Mari. "Ei kaikki pitele hevostansa niin kauniisti kuin sinä."
"Meidän ei tarvitsekaan myydä sitä kilpa-ajajille. Kauppaneuvos K. ostaa sen itsellensä ajohevoseksi. Ja hänellä Orkko saa yhtä hyvät päivät kuin meillä."
"Tietysti on meidän kuitenkin pyydettävä lupa sen myymiseen isältäsi."
"Tietysti. Ja sinun täytyy se lupa hankkia. Ja sinun tulee myöskin kertoa isälleni, mitä tyhmyyksiä minä kaupungissa tein. Hänellä on oikeus saada siitä tieto."
"Eikö olisi parempi, ettäs itse puhuisit?"