— Oo, niin, niin! Ettekö tiedä? Todellakin, sitä on vähän vaikea selittää. On olemassa, rakas Silla, algebrallisia, mekaanisia ja pneumaattisia sanoja. Tahdon selittää teille, mitä eräs wiesbadenilainen ystäväni, jonka kirotut preussilaiset ampuivat vuonna 1848, opetti minulle. Algebralliset sanat lähtevät aivoista ja ovat yhtälömerkkejä subjektin ja objektin välillä. Mekaaniset sanat kieli on muodostanut välttämätöntä ääntämistä varten. Mutta pneumaattiset sanat syntyvät yksistään keuhkoista ja soivat kuin ihanat soittimet, ei kukaan tiedä mitä ne ovat, mutta ne huumaavat ihmisiä. Jos käsitettä Freiheit tai liberté vastaisi jokin kymmentavuinen sana, miten paljon sankareita ja hulluja olisikaan säästynyt! Kuulkaa, rakkakin nuori mies, olen vanha, olen yksin, minulla ei ole rahaa, voin kuolla maantielle kuin koira, mutta jos tänä yönä minulle sanottaisiin: Steinegge, alter Kerl, tahdotko huomenna palvella taantumusta, olla Kammerrath [kamariherra] Nassaussa, istua kotilietesi ääressä, nähdä tyttäresi, jota et ole nähnyt kahteentoista vuoteen, niin minä, vanha hupsu, sanoisin: en, jumaliste! Eläköön vapaus!
Hän läimäytti nyrkkinsä pöytään äänekkäästi huohottaen ja puhkuen sierainten kautta.
— Hyvä! huudahti Silla tahtomattaankin liikutettuna. Minäkin tahtoisin olla tuollainen vanha hupsu kuin te.
— Oo, älkää, älkää toki toivoko sitä! Älkääkä sanoko sitä näin illallispöydässä! Täytyy tietää, paljonko maksaa huutaa — eläköön vapaus! — ja minkä arvoinen se on. Oh! Älkäämme puhuko siitä.
Seurasi hetken hiljaisuus.
— Te olette Nassausta? kysyi Silla.
— Kyllä, mutta ei puhuta siitä, se on surullinen asia. En pidä surullisista asioista, olen hyvin iloinen ja hyvin onnellinen, sillä te miellytätte minua äärettömästi, niin, niin, niin!
Hän nyökytti päätään kuin hänellä olisi ollut vieteri niskassa; naurun välähdykset kipinöivät hänen silmistään.
— Ettehän matkusta vielä huomenna? sanoi hän.
— Mutta, totisesti tahtoisin…