— Hyvää iltaa, sanoi Edith.
Fanny, joka ei pitänyt suuressakaan arvossa tuota rääsyläis-Steineggeä, uskalsi päästää pilkallisen naurahduksen, kun Edith kulki hänen ohitseen tervehtien häntä. Mutta nauru kuoli samassa hänen huulilleen ja hän kumarsi sirosti mitään sanomatta.
Kuinka kummassa, ajatteli hän, voi vanhalla »zurückilla» olla mitään yhteyttä noin ylhäisen neidin kanssa?
Hän oli huomannut vakavan ja hempeän kauneuden ja hienon olennon, oli pannut merkille käynnin, tervehdyksen eleen, matalan ja lempeän äänen ja puvun ylhäisen yksinkertaisuuden, ja hienoista naisista saamansa suuren kokemuksen perusteella hän oli saanut hyvän vaikutuksen Edithistä.
— Sytyttäkää valo, sanoi Steinegge.
Fanny katsoi häntä ihmeissään. Mistä sihteeri oli saanut sellaisen rohkeuden? Tavallisesti hän tuskin uskalsi pyytää palvelijoita. Todellakin, hän näytti sisäisesti kasvaneen ja käveli jäykkänä kuin sotamies, joka tarjoaa käsivartensa kuningattarelle. Fanny totteli.
Steinegge esitteli tyttärensä ilman sitä kunnioittavaa nöyryyttä, jota tavallisesti vaaditaan siltä, joka esittelee sukulaisensa päällysmiehilleen. Kreivi Nepo ja donna Marina osoittautuivat hyvin kylmiksi. Kreivi Cesare oli sydämellinen. Hän nousi, tarttui vilpittömästi mielihyvissään nuoren tytön käteen ja puhui hänelle hyväntahtoisella äänellään siitä kunnioituksesta ja ystävyydestä, jota tunsi tämän isää kohtaan. Kreivitär Fosca pyysi selityksiä toiselta ja toiselta eikä onnistunut millään pääsemään selville. Kun hän vihdoinkin ymmärsi: »mikä sattuma, mikä sattuma», niin ei ihmettelyn huudahduksista, onnitteluista ja kaiken kaltaisista kysymyksistä tullut loppua.
— Minkä tähden menette istumaan noin kauaksi, siunattu, sanoi hän Edithille. — Ei tyytyväisyys ravitse, tietäkää; ja illallisen jälkeen pidetään vieläkin enemmän isästä. Tulkaa tänne, rakas lapsi, tulkaa tänne.
Edith pyysi anteeksi suloisella tavallaan. Kreivi arvaten, että isä ja tytär halusivat jäädä kahden kesken, huomautti, että matkamies tarvitsi ennen kaikkea lepoa ja pyysi Steineggeä sopimaan Giovannan kanssa neiti Edithin huoneesta, jonne tämä voisi antaa tuoda itselleen illallisen myöhemmin, jos haluaisi.
Giovanna saattoi Edithin erääseen huoneeseen, joka oli tämän isän huoneen vieressä. Steinegge käveli sill'aikaa edes takaisin käytävässä, meni yhtä mittaa huoneeseensa ja palasi takaisin, puhui ääneen seinille, lattialle ja ennen kaikkea katolle pysähtyen kuuntelemaan molempien naisten askeleita ja ääniä viereisessä huoneessa, silmät sumeina, ja kasvot tuskallisina, kuin hän olisi pelännyt, ettei enää kuulisi mitään ja että kaikki oli ollut harhaa. Vihdoinkin Giovanna tuli ulos ja laskeutui portaita alas.