— Ehei, Teidän Ylhäisyytenne, kuinka moni nuorikko toivoisi…
-— Niin, mutta kerro, tyttö, anna tulla. Kuin kissat ja koirat?
— Niin, kuin kissat ja koirat, Teidän Ylhäisyytenne. Herra kreivi ja neiti markiisitar eivät siedä edes nähdäkään toisiaan. Kas, nojatkaa minuun. Hiljaa, Teidän Ylhäisyytenne, hiljaa, vuode on korkea. Kun he ovat yhdessä, näyttävät he tahtovan syödä toisensa. Niin sanoi kokki Momololle. Näyttää siltä, kuin kokki olisi yhtä vähän toisen kuin toisenkaan puolella. Kauniita juttuja ne kertovatkin!
— Anna kuulua!
— Mutta en tiedä, Teidän Ylhäisyytenne, uskallanko, sillä se koskee herra kreiviäkin…
— Joutavia, kun käsken kertomaan, niin on velvollisuutesi kertoa.
— Niinkuin käskette, Teidän Ylhäisyytenne. Sanotaan, että herra kreivi jokin aika sitten olisi tahtonut naida markiisittaren ja että markiisitar joutui epätoivoon, nuori kun on, raukka, jumala paratkoon…
— Anna mennä ilman ruikutuksia.
— Niinkuin käskette, Teidän Ylhäisyytenne. Sitten markiisitar sairastui ja meni melkein sekaisin päästään; siitä lähtien hän ei ole voinut sietää herra kreiviä, ja herra kreivin täytyi luopua ajatuksesta; mutta hänkin muuttui vihaiseksi neidille. Sitten syntyi toinenkin juoru, eräästä nuoresta miehestä…
— Eräästä nuoresta miehestä?